Valkaman perhe

Kirkas toukokuun p?iv?. T?n? kev??n? oli aurinko aikaisin talven vallan nujertanut. Vappuna olivat j?rvet j?ist? vapaat, maa viheri?i ja koivut olivat isolla hiirenkorvalla.

Valkaman kartano oli ison koivikon keskell?. Rannan puolelle, puutarhan l?pi oli aukaistu suora kuja, jota pitkin n?ki ison salin ikkunoista Utusel?n yli, sen toiselle puolelle parin peninkulman p??h?n. Kukkulan takaa tuolla kaukana pisti esiin suippop?inen kirkontorni.

Nimismies Verner Arnold seisoi ikkunan edess? Valkaman kartanon isossa salissa ja tuijotti ulos. Katse kiiruhti koivukujan vankkojen pihtipielien ohi, suuren sel?n taakse, pys?htyi sitten ik??nkuin jotain m??r?tty? n?hd?kseen. Arnoldin v?syneet kasvot hiukan hym?htiv?t. Nyt h?n sen huomasi. L?himm?n kaupungin kirkontorni kohosi kuin pieni piippa selke?? taivasta vasten.

Siell? oli huvia ja iloisia ihmisi? tuon kirkon l?heisyydess?.

Arnold putisti p??t??n, k??ntyi pois ikkunasta ja alkoi k?vell? edestakaisin salissa. Se oli iso komea sali. Seinill? riippui ?ljymaalauksia. Per?ll?, keskisein?ll? oli Valkaman kartanon ensimm?isen Arnold nimisen omistajan kuva. Se oli ollut Verner Arnoldin is?, Saksasta Suomeen saapunut karkulainen. H?n oli kertonut suuresta aatelissuvustaan ja n?ytt?nyt joitain sineteill? varustettuja papereita, jotka muka olivat aateliskirjat. Suomalaiset niit? uskoivat, sill? olihan Arnold ulkomaalainen, ja se oli jotain.

Verner Arnold tiesi hyvin noiden paperien sis?ll?n. H?n pys?htyi, katsahti kuvaan ja hym?hti:

- Vai aatelismies, sin?kin is?, h?n itsekseen sanoi, py?r?hti ymp?ri ja kulki rauhattomana huoneesta huoneeseen.

Yht? tyhj?? oli kaikkialla. Kartanon toistakymment? huonetta oli hyvin sisustettu, mutta niiss? oli yksi ainoa asukas, kartanon perij? ja omistaja, nimismies Verner Arnold.

H?nen is?ns? oli nainut Valkaman ainoan perij?tt?ren, kiusannut vaimonsa kuoliaaksi ja vihdoin muuttanut itsekin ikuiseen lepoon. Verner p??si nimismieheksi kotipaikalleen ja asettui asumaan isolle tilalleen.

Mutta el?m? oli h?nest? ik?v??, yksitoikkoista, kiusallista. Edellisen? p?iv?n? h?n oli k?ynyt naapuripit?j?n nimismiehen luona. Siell? kului y?kin. Ik?vyys oli haihtunut, mutta nyt se j?lleen kaksinkertaisella voimalla palasi. V?sytti ja hermostutti. Yksin h?n ei viitsinyt juoda.

Arnold asetti kauluksen kaulaansa, otti silkkisen huivin ja sitoi sen laskoksille rintamukseen. Vasemman k?den nimett?m?ss? kiilsi sile? sormus. Arnold katsahti siihen kuin s?ik?ht?en.

- Ester parka! h?n itsekseen hym?hti, huokasi raskaasti ja l?hti kiireesti ulos.

Puutarhan sivua, korkean kiviaidan kuvetta johti tie rantaan. Korkeat koivut tuuheine latvoineen varjostivat kapeata polkua ja lehv?iset oksat ylh??ll? muodostivat kuin katon kulkijan p??n p??ll?. Rannalla avautui Utuselk? aavana kirkkaine laineineen, ja tuolla sel?n toisella puolella, miss? vastaiset maat toisiaan kaartaen l?heniv?t, n?kyi veden pintaa vasten musta juova. Se oli silta, jonka kaksi valvausta n?yttiv?t kuin vaanien tarkastelevan Valkaman kartanon kaukaista rantaa.

V?h?n oikealle venerannasta, joka oli tien kohdalla, oli rakennettu uimahuone ja h?yrypurren "Asran", laituri.

- Onko Asra jo kunnossa? kysyi Arnold pienehk?lt? nokinen?iselt? nuorukaiselta, joka ahkerasti h??r?si pikku purressa.

- Kyll? muuten, muttei ole viel? tarpeeksi h?yry?.

- Vai ei ole.

Arnold meni huvipurteensa, tarkasteli ja ihasteli siistej?, kiilt?vi? paikkoja. H?n katsahti kauvas ulapalle. Kirkontorni n?kyi t?nnekin. Se n?kyi kaupungista. Kauvan katseli Arnold. H?nen pitk? solakka vartalonsa keinui hiukan veneen liikkeiden mukaan. Ja vasta, kun suurempi aalto voimakkaammin venett? heitti, h?n horjahtaen ajatuksistaan her?si.

- Kohota pian h?yry?, Arvi, h?n puhui rengille.

Savu kohosi nokisen mustana Asran pienest? savupiipusta. Mutta h?yry ei Arnoldin mielest? noussut kyllin nopeasti. H?n otti ison petroolikannun ja heitti sen t?yteisen palavaan uuniin. Kohta kohahti kattilassa ja suhisi varaventtiiliss?.

Arnold istui per?ss? ja Arvi konetta hoiti. Asran keula k??ntyi suurelle

Utusel?lle, kohti sillan vaanivia valvauksia.

Se oli Asran ensimm?inen matka t?n? kes?n?, ja se kulki kuin sill? olisi ollut kova kiire petollisesti my?h?stytt?neen levon j?lkeen.

Valkaman is?nt? istui ajatuksiinsa vaipuneena. Jo kolme vuotta h?n oli yksin asunut, melkein joka ilta pitoihin porhaltanut, huveja etsinyt ja l?yt?nyt. Talvisin suhisi lumi orhin reenjalaksissa, kes?isin h?yrypursi laineita halkoi.

Mutta tyhj?lt? oli tuntunut sittekin. Virantoimitus sujui huonosti, kartanoa sai hoitaa arentimies. Tuloja oli kyll?kin kymmeni? tuhansia, mutta eiv?tp? ne sittek??n jaksaneet tyydytyst? tuottaa.

Arnold ei ollenkaan pit?nyt omasta el?m?st??n. H?n tahtoi ja oli jo kauvan tahtonut el?m?ns? muuttaa. Ja vihdoin oli keinon keksinyt, mennyt kihloihin ja p??tt?nyt ensi kes?n? h??ns? viett??. Viel? parisen kuukautta - ja sitten.

Oma, vakinainen vaimo oli hankittava. Eik? se ollut liioin vaikeata h?nen miehelleen. H?n tahtoi ottaa sen, jota rakasti - olipa k?yh? tai rikas. Oli sattunut k?yh? kihlatuksi.

Kihlaus oli tapahtunut viime kev?t-talvena. Omituinen sattuma.

Laskiaisena oli toimeenpantu rekiajot kaupungista Valkaman kartanoon. Vieraita oli toista kymment? hevoskuormaa. Arnold oli kotoaan matkustanut kaupunkiin ja ajanut er??n "naisyst?v?ns?" kanssa.

Kun nyt Verner Arnold t?t? muisteli, hym?hti h?n. Sellaisia "naisyst?vi?" h?nell? oli ollut paljon, paljon -.

Hupaisesti oli matka kulunut. Perill?, Valkaman isossa salissa tanssittiin ja remuttiin koko y?. Seuraavan p?iv?n vieraat nukkuivat, s?iv?t sitten vahvan p?iv?llisen ja pime?n tullen poistuivat.

Mutta sill? v?lin oli tapahtunut jotain merkillist?. Vierasten joukossa oli ollut nainen, jonka Arnold n?ki ensi kerran el?ess??n. Se oli istunut er??n sohvan vieress? tuolilla, noussut siit? niin solakasti ja kauniisti, kun h?net Arnoldille esitettiin.

- Neiti Ester Lilieroos...

Arnold muisti sen niin selv??n. H?n oli puristanut Esterin k?tt? niin l?mpym?sti, ett? l?hell?olevat sen huomasivat. Ja sitten ... sitten alkoi valloitus.

- Pelasta minut, Ester, pelasta... huokasi Arnold, ja h?nen kasvonsa kirkastuivat.

Talven kuluessa oli Arnold usein k?ynyt Esteri? tervehtim?ss?, lahjoittanut h?nelle uusia pukuja, koruja ja kirjoja. Vihdoin he p??siv?t l?hemmin tutuiksi. Mutta kerran sitten heid?n ajellessaan yritti Arnold Esteri? suutelemaan... Nuolen nopeudella hypp?si Ester reest? ja katosi illan h?m?r??n.

Arnold suuttui, oli pitk?t ajat Esteri? etsim?tt?, sill? sellainen nolaus oli h?nelle sattunut - ensi kerran.

Ylpe? oli Arnold. H?n tahtoi hyvityst?, laittoi pidot pitojen per?st?, kutsui vieraat ja k?vi itse orhillaan Esterin noutamassa, sill? Ester ei sovinnon tultuakaan suostunut l?htem??n Arnoldin kanssa kahden kesken yksin?iseen Valkamaan.

Kerran - Arnold s?ps?hti t?t? muistellessaan - kun tanssin j?lkeen vieraat vet?ytyiv?t v?synein? nukkumaan, oli Arnold, rohkean iloisella tuulella ollessaan, kutsunut Esterin yksin?iseen huoneeseen.

- Minulla on sinulle salaisuus, oli Arnold sanonut.

- Mik? se on? Ester iloisen uteliaana oli kysynyt.

- Tulehan!

- Tulen!

Ja Arnold oli ottanut esille p?yt?ns? laatikosta kultaisen rannerenkaan.

Se soveltui niin mukavasti Esterin ranteeseen.

- T?m? on ollut niin kauvan minulla, ota se muistoksi minulta.

- Minulle se on liian komea.

- Etk? huoli siit??

- Jos v?ltt?m?tt?m?sti tahdot.

- Tahdon!

Alas katsoi Ester, kiihke?n? h?nt? vaani Arnoldin katse. Esterin k?si vapisi, kun h?n kiitoksia lausui, sitten ovelle k??ntyi poistuakseen.

- Ester, emmek? ole yst?vi??

- Olemme!

Esterin ??ni v?r?hteli. Arnold karkasi kiinni h?neen, mutta Esterin vapiseva k?si ehk?isi suutelon. Peremm?ksi talutti Arnold Esteri?, mutta silloin singahti kultainen rengas sein??n ja putosi kimmahtaen lattialle.

- Katso, tuossa on korusi, sanoi Ester varmasti sormellaan osottaen, sitten ovesta katosi ja salin yli juoksi.

Seuraavana p?iv?n? ei Arnoldin tarvinnut Esteri? saattaa. Ennen muiden her??mist? h?n oli poistunut.

Mutta sitten p??si?isen? sai Arnold h?nelt? ensi suutelon. Ester antoi sen sen j?lkeen, kun Arnold oli vakuuttanut h?nt? rakastavansa aina kuolemaan saakka...

Arnold oli sittenkin voittanut, mutta t?m? voitto oli tuottanut h?nelle velvollisuuksia, h?nen mielest??n nyt hauskoja velvollisuuksia.

Pursi oli kulkenut sillan alatse ja kaartoi niemen k?rke?, jonka takaa kaupunki pist?ytyi n?kyviin.