Aikakone

?inen

in hopeaisesta valorunsaudesta koillisella taivaalla. Vaaleapukuiset pienet olennot lakkasivat liikehtim?st? alhaalla, ??

evan kuun valon kasvaessa. Saatoin n?hd? hopeakoivunkin ja rododendronviidakon tummana kalpeassa valossa, ja pieni nurmikko n?kyi my?skin.

aaliset kasvot olivat siihen p?in k??nnetyt. Voitteko kuvailla mit

inulle todella ruumiillisen tuskan tunteen. Tuntui kuin joku olisi tarttunut kurkkuuni, niin etten voinut hengitt??. Seuraavassa hetkess? yll?tti minut pelko, ja pitkin, harppaavin askelin juoksin m?ke?

Siit? huolimatta juoksin kaikin voimin. Koko ajan tiesin kuitenkin sellaisella varmuudella, joka joskus seuraa ??rim?ist? p

- kymmeness? minuutissa. Enk? en?? ole nuori mies. Juostessani kirosin ??neen narrimaista luottavaisuuttani j?tt?ess?ni kon

luissani katsellessani tyhj?? paikkaa tumman pensaston keskell?. Juoksin raivoisasti sen ymp?ri, ik??nku

isena, loistavana, spitaalisena nousevan kuun valossa.

v?ki oli pannut koneen s?il??n minua varten, ellen olisi ollut

i jokin my?hempi aikakausi ollut valmistanut koneeni t?sm?llist? toisintoa, ei se ollut voinut liikkua ajassa. Se tapa, jolla olin kiinnitt?nyt vivut - my?hemmin se

nsasten lomitse sfinksin ymp?rill? ja peloittaneeni jonkin valkoisen el?imen, jota h?m?r?ss? luulin pieneksi hirveksi. Muista

a autio. Hiiviskelless?ni ep?tasaisella lattialla kaaduin er?st? malakiittip?yt?? vasten ollen v?h?ll? taittaa s?

Ep?ilem?tt? he pitiv?t minun uudistettua ilmaantumistani sangen kummallisena, kun ?kki? astuin esiin ??nett?m?st? pim

nauroivat, mutta useimmat n?yttiv?t kovin pel?styneilt?. N?hdess?ni heid?t siin? ymp?rill?ni p?lk?hti p??h?ni, ett? tein sanomattoman hullusti koettaes

vahinkoni sai minut hulluksi. Tunsin tulleeni toivottomasti eroitetuksi omasta heimostani - olin kuin kummallinen el?in tuntemattomassa maailmassa. Lienen kulkenut raivoten edestakaisin syytt?en Jumalaa ja kohtaloa. Muistelen tunteneeni hirmuista uupumusta tuon pitk?n ep?toivon y?n aikana, kurkistaneeni mit? mahdottomimpiin

i jo t?ysi p?iv?; pari varpusta hyppeli

tuollainen syv? yksin?isyyden ja ep?toivon tunne. Sitten asiat alkoivat selvet?. Kirkkaassa p?iv?nvalossa saato

n?iden ihmisten el?m?ntapoja, saatava selv? k?sitys vahinkoni laadusta ja ainesten ja ty?kalujen saantikeinoista, niin ett? lopuksi ehk? voisin valmist

aatava se takaisin v?kivalloin taikka viekkaudella. Ja n?in ajatellen k?mmin jaloilleni ja katselin ymp?rilleni etsien itselle

arhaani mukaan tein luokseni tuleville pikku ihmisille. Kukaan heist? ei ymm?rt?nyt eleit?ni. Muutamat olivat kerrassaan tylsi?, toiset luulivat minun laskevan leikki? ja nauroivat minulle. Minusta tuntui ka

a kapeita jalanj?lki?, joita voin kuvitella laiskiaisen tekemiksi. T?m? sai huomioni l?hemmin kiintym??n jalustaan. Se oli pronssista, kuten luulen jo maininneeni. Se ei ollut pelkk? m?hk?le, vaan runsaasti koristeltu kehystetyill? paneeleilla joka taholta.

tt? koneeni oli tuon jalustan sis?ll?, ei aiheuttanut suurta henkis

tied? miten kuvata teille heid?n ilmett?ns?. Olettakaamme, ett? teette sangen sopimattoman eleen hienotunteiselle naiselle - sellaiselta h?nkin silloin n?ytt?isi. He poistuivat, ik??nkuin olisin loukannut heit? verisesti. Koettelin sitten herttaisenn?k?ist?, valkeapukuista pient? veitikkaa, mutta aivan samoin tuloksin. H?nen k?yt?stapansa sai minut kuitenkin h?pe?m??n its

ett? er?s koristekierre latistui ja vaskenruoste varisi alas jauhomaisina hiutaleina. Hentoinen pikku v?ki oli peninkulman p??ss? kummallakin puolen varmaan kuullut minun raivoisan vasaroimiseni, josta ei ollut mit??n tuloksia. N?in heit? joukon rinteill?, mist? salavihkaa silm?iliv

sit? tee, olet saava sen takaisin niin pian kuin osaat sit? heilt? pyyt??. Tuonkaltaisen arvoituksen pohtiminen kaiken tuntemattoman keskell? on toivotonta. Siit?h?n voi tulla hulluksi. Katso rohkeasti t?t? maailmaa silmiin! Opi tuntemaan sen tavat, tarkkaa sit?, mutta varo liian nopeasti arvailemasta sen tarkotusta. L

i jossakin yhteydess? minun vasaroimiseni kanssa. Olin kuitenkin jokseenkin varma siit?, ett? he kaihtoivat minua. Huolellises

sta - melkein yksinomaan konkreettisista substantiiveista ja verbeist? kokoonpantua. Abstraktisia sanontatapoja n?ytti olevan v?h?n, jos ensink??n, ja kuvakielt? k?ytetti

honkin muistini sopukkaan, kunnes lis??ntynyt tietom??r?ni johtaisi minut luonnollista tiet? takaisin niiden luok