5.0
Comment(s)
3
View
6
Chapters

Yksin by Juhani Aho

Yksin Chapter 1 No.1

Illallinen oli sy?ty, istuttiin salissa ja kello k?vi jo kahtatoista.

Oli ollut koko illan kankeata ja puheet ilman sis?lt??.

Keskustelu oli ujunut laihaksi ja uhkasi kokonaan katketa. Kun kadulla ajavan ajurin rattaat olivat lakanneet s?rkem?st? hiljaisuutta, kuului vain lampun syd?men ynisev? laulu.

N?in, ett? Anna k?tki salaa haukotuksen kouraansa. Veli, joka loikoi nojatuolissa jalat suorina, haukotteli peittelem?tt?-sill? me olimme vanhat yst?v?t. En en?? voinut j??d? pitemm?lle istumaan, vaikka olisin viel? hetkisen tahtonut katsella h?nt? t??lt? lampun varjon puolipime?st? tuohon, jossa h?n istui likell? valoa, kumartuneena kudoksensa yli. Nyt h?n pani sen pois p?yd?lle ja aikoi n?ht?v?sti nousta. Min? eh?tin ennen, otin lakkini pianon p??lt? ja kumarsin ?idille.

-Joko sin? nyt menet? kysyi h?n, mutta ojensi kuitenkin k?tens?.

-Johan on aika, sanoin min?, eik? ollut minulla kyll?ksi ylpeytt? est??kseni alakuloisuutta ??nest?ni, vaikka ymm?rsin, ett? olisi pit?nyt.

-No, hyv?sti sitten, ja onnea matkalle! H?n toivotti lis?ksi terveytt? ja hyvinvointia ja k?ski tuoda paljon uusia aatteita ulkomailta.

-Kuinka paljon, kaps?kink? t?ydelt??-Ja min? koetin vivahduttaa ??neni katkeran ylenkatseelliseksi.

-Terve sitten, voi hyvin, el? paksusti, ja niinkuin oli puhe, kirjoita nyt kaikenlaista, virkkoi veli, pudistaen pois vetelyytens?, joka oli minua koko illan kiusannut.

Anna oli istunut heid?n v?lill??n. Min? olin k?ynyt h?nen ohitsensa ?idist? veljeen. Tahdoin, ett? h?nen k?denpuristuksensa olisi viimeinen l?htiess?ni kotimaasta.

-Hyv?sti...

-Hyv?sti, onnea matkalle.

Kuinka kuivasti, virallisesti ja kylm?sti h?n sen sanoi! Kuinka veltto ja kaikkea tunnetta vailla oli h?nen k?denantinsa!

Kun muut tulivat minua saattamaan eteiseen, j?i h?n saliin sulkemaan pianoa, jonka ??ress? h?n oli istunut illan h?m?r?ss? haaveksien, kun min? tulin. Olin kuullut soiton k?yt?v??n ja kuunnellut sit? hetken aikaa oven takana, heng?styksiss?ni ja syd?n kolkuttaen. H?n n?kyi nyt ottavan lampun p?yd?lt?, ja min? jo toivoin, ett? h?n ehk? tulee, ehk? valaisee minua alas pimeist? rappusista. Mutta h?n vain vei nuotit hyllylle, k??ntyi sitten pois, meni salin yli oman huoneensa ovelle ja sulki sen, armottomasti, niinkuin minusta tuntui. Viimeinen, mink? h?nest? n?in, oli h?nen hieno profiilinsa, puhdas poskensa ja kihara korvan juuressa.

Ei, ajattelin min? laskeutuessani alas rappuja, jos et sin?, niin en min?k??n! Ja min? annoin ulko-oven vieterin valtoineen vaikuttaa. R?m?ht?k??n! Ja se r?m?hti niin, ett? ikkunat soivat sein?ll? ja pitk? pime? k?yt?v? vihaisesti vastasi.

Jumalan kiitos, ett? siit? nyt vihdoinkin oli tullut selv?! Viel? viimeiseen saakka oli toivo minua kiusannut.

Nyt ei siit? en?? ollut mit??n k?rsimist?. Ei enemp?? kuin er?maan kulkijallakaan, kun kangastus yht'?kki? katoaa eik? h?n n?e muuta kuin rannattoman hiekka-meren ymp?rill??n. Ja tiet??, ett? h?n ei voi sammuttaa janoaan.

Ole siis tyytyv?inen sin?, sanoin min? itselleni. Mit? se rintasi siell? riuhtoo ja syd?n kiljuu! Eih?n sinulla ole h?t??, kun ei ole pelastustakaan.

Torkkuva ajuri luuhottaa rattaillaan kadunkulmassa, l??h?tt?v?n kaasuliekin alla.

Bulevardinkadun tuuheat puut ovat synkk?n? holvina p??ni p??ll?.

Vanhankirkon hautausmaalla hiipii joku kis?lli kultansa kanssa.

Yksin?inen huivip??nainen hiljent?? kulkuaan ja hivahtaa ep?r?iv?n? ohitseni. Sill? oli niin n?yr?t, anovat silm?t. Olisit ottanut h?net mukaasi, h?n olisi ollut siit? niin kiitollinen, h?n jo ehk? odotti sinua, melkein seisahtuessaan lyhdyn alle! Huomenna h?n olisi tullut saattamaan sinua laivalle, katsellut sinua ihmisjoukosta ja huiskuttanut salaisesti nen?liinaa hyv?stiksi. Miksi annoit h?nen menn??

H?n ei voi tulla, Anna! H?n tulisi mielell??n, mutta h?n ei voi! Vaan el? pane sit? syd?mellesi, kultani! Sin? et voi! El? itke el?k? kuole surusta! Koeta olla iloinen! Parin vuoden p??st? min? tulen takaisin ja tuon paljon uusia aatteita tullessani.

Koko Erottajatori on yhten? ainoana ratinana, kun rattaat ajavat alas

Kolmikulmalta t?ynn? reippaita ylioppilaita, vasta kaupunkiin tulleita.

Ne ovat nuoria ne, ne huutavat ja hurraavat! Ne nauttivat viel? ne ja niill? on maailma avoinna edess??n.

Mutta olenko min? ihan j?rjilt?ni? Katkera ja kateellinen noille, joita h?n tuskin tunteekaan ja jotka kenties eiv?t v?lit? h?nest? v?h??k??n, yht? v?h?n kuin h?nk??n heist?! Ainoastaan sent?hdenk?, ett? he j??v?t t?nne? Mutta sill? oli tuolla t?nnimm?isell? valkoinen lakki niin rajusti ja huolettomasti sys?ttyn? toiselle korvalle. Sill? olivat olkap??t niin voimakkaat ja musta kihara tukka. Minulla on hattu kuin vanhalla herralla, min? olen raskas ja lihava ja k?mpel?.

Pakotan itseni naurahtamaan ylenkatseellisesti tuolle vertailulle. Ja teeskennellyn reippaasti min? kuljen Esplanaadin yli K?mpin ravintolaa kohti, jonka oven p??ll? kiiluu kirkas s?hk?lamppu.

Mik? suloinen tunne nousta sinne yl?s asuntoonsa, ravintolaansa, numeroonsa! Oven raosta ojentaa niin yst?v?llisesti k?tens? lasku, joka ?erehdyksien v?ltt?miseksi annetaan joka p?iv??. Mik? kodikas tuoksu t?ss? huoneessa! Mit? erinomaista j?rjestyst? osoittavat aloittamattomat kynttil?t, ihan yht? pitk?t, kahden puolen p?yt?peili?, ja sen edess? porsliininen tuhka-astia, jonka pohjasta luen koneellisesti: ?Pohjoismainen Teollisuuskauppa Helsingiss?.-Suuri varasto talousesineit? yksityisille ja ravintoloille.?

Miksi ne sanovat, ett? ravintolahuoneelta puuttuu personallisuutta? Siksik?, ettei siin? n?y asujan omaa leimaa, ett? se ei her?t? muistoja kohtauksista h?nen el?m?ss??n? Mutta olenhan min? el?nyt puolen ik??ni ravintoloissa. Nuo tuollaiset myk?t tuolit, sohvat ja p?yd?t, jotka kaikissa ovat toistensa n?k?iset, ne ovat minulle kuin perint?huonekaluja.

Ja onhan tuossa muistorikas matkalaukkuni, sel?ll??n auki alkovin edess?. Sit? kun viikko sitten maalta l?htiess?ni laitoin, oltiin viel? hyv?t yst?v?t. H?n toi puhtaat vaatteeni pesusta, punoittaen talouden hommissa. Yliskamarin rappuja juostessaan oli h?n hiukan heng?stynyt ja istui huokaamaan tuolille, k?det helmassa.

H?n tahtoi n?hd?, mitenk? sit? nyt laitetaan vieraille maille menev?? matkalaukkua.-?Vai tuolla tavalla! Eth?n sin?, vanhapoika, viel? osaa edes ensimm?isi? alkeita! Mene pois!?-Ja h?n ty?nsi minut syrj??n, kaatoi matkalaukun kumoon ja alkoi asettaa kaikkea uudelleen. H?n oli polvillaan lattialla, tukka vieh?tt?v?ss? ep?j?rjestyksess?. Minun piti ojentaa h?nelle tavarat. Valkoiset liinavaatteet laskeutuivat h?nen k?siens? lomitse limikk?in, p??llekk?in, ja pieninkin lovi sai t?ytens? kauluksista ja nen?liinoista.

Seisoin siin? k?mpel?n? ja ihastuksissani. Ei h?n noin, jos ei h?n minua rakastaisi. Huomenna on minun l?hteminen, nyt on oikea p?iv?. Ja min? sanoin, mik? koko kes?n oli kielell?ni py?rinyt, ett? min? h?nt? rakastan.

En n?e h?nen kasvojaan. N?en h?nen niskansa punastuvan, h?n panee viel? pari nen?liinaa, heitt?? koko tukun k?dest??n lattialle ja min? kuulen vain kiireiset askeleet rappusista alas ja jatkuvan salin yli h?nen kamariinsa, jonka ovi paukahtaa kiinni.

P??sen kenenk??n h?iritsem?tt? ulos-?iti kalistelee astioita keitti?ss?-harhailen m?ki? ja metsi? ja kun palajan takaisin rautatierataa my?ten, tuskin v?istyen vastaan tulevan junan tielt?, niin on h?nen ovensa viel? suljettuna. Mutta huoneessani vaatteitteni p??ll? on kirjelappu h?nelt?. H?n on pit?nyt minua yst?v?n?, vanhempana veljen??n, melkein set?n?. Muu ei voi tulla kysymykseenk??n. Ei ole virkkanut mit??n ?idilleen ja veljelleen. Ja pyyt??, etten min?k??n sit? tekisi. Sill? h?n ?ei tahdo?.

H?n ei tullut illalliselle. En n?hnyt h?nt? ennen kuin seuraavana aamuna v?h?n ennen junan l?ht??. Kevyt kes?puku oli poissa ja h?nell? oli yll??n vakava vierailupuku. Iloisesta, vallattomasta tyt?st?, jota viel? eilen olin vanhan tuttavuuden takia uskaltanut k?sipuolesta py?r?ytt??, oli h?n muuttunut arvokkaaksi neidiksi.

Eik? t?ss? siis ole muistoja, kalliita, rakkaita esineit? t?ss? huoneessa! Sill? matkalaukku on viel? h?nen k?siens? j?lelt?. Miksi ne sanovat, ett? ravintolahuoneelta puuttuu personallisuutta ja ettei se her?t? l?htiess? kaipausta?

Tiesih?n jotain kertoa tuo alkovikin, jossa olin viett?nyt t?m?n piinaviikkoni unettomat y?t ja sulkenut, aikamies, itkien syliini tyynyn, jonka nurkassa oli ravintolan leima.

Kuinka hennoin nyt j?tt?? sinut, jossa olin niin syd?meni pohjasta iloinnut! Mutta t?ytyih?n minun! Pois, pois! Lukkoon kaikki! Lukkoon kaikki entisyys ja avain koskeen! Ja polvillani puristin min? matkalaukkuni armottomasti hakasiinsa, niinkuin olisin tahtonut siin? jonkun hengilt? kuristaa.

Se oli kai minun soittoni, joka kuului aukinaisen oven kautta s?hk?kellosta tuolta k?yt?v?n p??st?.

Jahah! vahtimestari!-?Olkaa hyv? ja toimittakaa n?m? tavarat laivaan.?

Hyv?sti huoneeni! Ja min? kysyin itselt?ni puoli??neen, eik? minun ole ik?v? l?hte? kotoani? Heit? tuossa ver?j?ll? viel? viimeinen lentosuudelma isiesi asunnolle, jonka ikkunoissa hehkuu sinulle hyv?stiksi illan sammuva rusko!

Laskeudun alas ravintolan puolelle. Eih?n minun n?in vain sovi karkulaisena l?hte?. T?m? on harvinainen juhlahetki ja t?ytyy tyhjent?? malja sen kunniaksi.

Astuessani alas rappuja, joiden peitetyill? portailla ei kuulu muuta kuin pehmoinen askeleitten k?ynti, n?en isossa peiliss? mielihyv?kseni miehen, jolla on silm?t ivallisesti rypyss? ja jonka suupielet osoittavat ylenkatsetta. Nautin itse tuosta ivastani ja oman mieleni uhasta, jonka yht'?kki? olen saanut itsess?ni nousemaan taas pitkien aikojen p??st?. Ja min? tahdon sit? yll?pit??.

Mutta min? tunnen, ett? on ik??nkuin pohja puhki ja ett? iva ja uhka laskeutuvat laskeutumistaan.

Ravintolan eteisess? tunnen jalkojeni alla kovan niinimaton. P??llystakki putoaa hartioiltani palvelijan k?siin... Tuossa h?n seisoi viime kev?nn? peilin edess? ja laitteli hiuksiaan ja hattuaan... Suuri ruokasali on valaistu kuin h?it? varten. Kuuluu ??ni? sivuhuoneesta, n?kyy naisten hattuja, upseerin olkalaput ja joku valkea rinta... Siell? oli sy?ty kerran yhdess? illallinen koko perheen kanssa, ennenkuin he meniv?t maalle.-Sali on nyt melkein tyhj?. Oven kohdalla keskell? lattiaa on py?re? viinap?yt?. Sit? on kiert?m?ss? joku pienenl?nt? vanha herra, kaljup??, pureskellen kovaa leip??, haarukka iskev?ss? asennossa. Pari muuta frakkipukuista herrasmiest?, senaatin kanslistia, jotka n?ht?v?sti ovat tulleet joistain pidoista, istuu loitompana salin per?ll? kahden puolen pient? py?re?? p?yt??, otsat melkein yhdess?, puhellen puoli??neen.

Menen liukkaan lattian yli salin et?isimp??n nurkkaan. Palvelija on l?htenyt liikkeelle v?ijym?paikastaan vastaiselta sein?m?lt?.

Min? en tied?, mit? tilata. Tuokoon nyt sitten tuutingin!

Mutta kun saan sen ja alan laittaa juomaani, en ymm?rr?, mit? ihmett? varten min? olen t??ll?, ihan yksin, totia tekem?ss?, keskell? y?t?. Yht'?kki? herpoaa minussa kaikki pinnistys ja min? luuhistun kokoon kuin vyyhti. En jaksa pit?? pystyss? p??t?ni ja iva ja uhka kaatuvat maahan keinotekoisilta telineilt??n.

Sill? onhan t?m? oikeastaan ??rett?m?n surullista ja toivotonta.

H?n oli ollut minun viimeinen toivoni. H?n oli taas nostanut jaloilleni minut, joka jo lep?sin koossa, henkisesti hervotonna. Olin aikonut ruveta uudelleen el?m??n, uskaltanut aukoa eteeni toista tulevaisuutta. Tahdoin toimia, vaikuttaa ja ponnistaa. Jo olin ojentautunut siihen. Ja nyt oli kaikki taas niinkuin ennenkin. Olin t?ss? ravintolassa kuin autiolla rannalla, josta jo luulin purjehtineeni pois. Tunsin itseni viel? vanhemmaksi ja voimattomammaksi kuin ennen. Ei ollut minussa mik??n katkennut enk? tuntenut murtumisen kipua. Mutta kaikki ponsi oli hervonnut. Olin kuin ik?kulu, oiennut luokki.

Viimeisten ?itten kuluessa olin raivonnut raivottavani, vaikeroinut vaikeroitavani. Nyt en en?? tuntunut jaksavan vaikeroida enk? surrakaan. Olisin ollut tyytyv?inen, jos olisin saanut muistot p??lt?ni torjutuiksi. Mutta ne olivat kerta kaikkiaan tottuneet tulemaan t?h?n aikaan y?st?. Ne tulivat ennen uurrettua v?yl??ns?. Yht? selvin?, vaikka ehk? v?h?n kalpeampina ja v?ritt?m?mpin? kuin ensimm?lt?.

Continue Reading

Other books by Juhani Aho

More

You'll also like

Abandoned Ex-Wife: Now Untouchable

Abandoned Ex-Wife: Now Untouchable

Tao Yaoyao
5.0

My five-year-old daughter was dying in the ICU, her heartbeat replaced by the continuous, electronic scream of a flatline. I gripped her cold hand, my throat sealed shut by a terror so absolute I couldn't even cry out. I dialed my husband Grayson's private number, the one reserved only for me and his assistants. He declined the call instantly. A second later, a text buzzed against my palm: "In a meeting. Do not disturb. Stop calling." Five miles away, Grayson was at a luxury gala, adjusting his silk tie and laughing with Belle Escobar. He told her I was just being "dramatic" and using our daughter's "fever" as an excuse to avoid the event. He had no idea Effie's heart had already stopped. When I finally reached our penthouse, soaked from the rain and carrying Effie's small socks in a plastic bag, Grayson didn't even look at me. He snapped at me for ruining the hardwood floors and asked if I'd left Effie with the nanny just to "feel sorry for myself." Three days later, while I buried our daughter in a small, lonely ceremony, Grayson was at the Hamptons. Belle posted a photo of him golfing with the caption: "A mental health day with the boys." He didn't even attend the funeral, but he returned home demanding I clear out Effie's room to make a study for Belle's son. The injustice burned through me until there was nothing left. I swallowed a handful of sleeping pills, desperate to join my daughter. But instead of the darkness, I woke up to blinding lights and the scent of Grayson's expensive cologne. I was standing in a ballroom, wearing a blue silk dress I had already burned. Above me, a banner read: "Happy 5th Birthday Kaiden & Effie." I was back, exactly one year before the tragedy. This time, I wasn't going to be the grieving wife. I was going to be their worst nightmare.

The Ghost Wife's Billion Dollar Tech Comeback

The Ghost Wife's Billion Dollar Tech Comeback

Huo Wuer
4.5

Today is October 14th, my birthday. I returned to New York after months away, dragging my suitcase through the biting wind, but the VIP pickup zone where my husband's Maybach usually idled was empty. When I finally let myself into our Upper East Side penthouse, I didn't find a cake or a "welcome home" banner. Instead, I found my husband, Caden, kneeling on the floor, helping our five-year-old daughter wrap a massive gift for my half-sister, Adalynn. Caden didn't even look up when I walked in; he was too busy laughing with the girl who had already stolen my father's legacy and was now moving in on my family. "Auntie Addie is a million times better than Mommy," my daughter Elara chirped, clutching a plush toy Caden had once forbidden me from buying for her. "Mommy is mean," she whispered loudly, while Caden just smirked, calling me a "drill sergeant" before whisking her off to Adalynn's party without a second glance. Later that night, I saw a video Adalynn posted online where my husband and child laughed while mocking my "sensitive" nature, treating me like an inconvenient ghost in my own home. I had spent five years researching nutrition for Elara's health and managing every detail of Caden's empire, only to be discarded the moment I wasn't in the room. How could the man who set his safe combination to my birthday completely forget I even existed? The realization didn't break me; it turned me into ice. I didn't scream or beg for an explanation. I simply walked into the study, pulled out the divorce papers I'd drafted months ago, and took a black marker to the terms. I crossed out the alimony, the mansion, and even the custody clause-if they wanted a life without me, I would give them exactly what they asked for. I left my four-carat diamond ring on the console table and walked out into the rain with nothing but a heavily encrypted hard drive. The submissive Mrs. Holloway was gone, and "Ghost," the most lethal architect in the tech world, was finally back online to take back everything they thought I'd forgotten.

HIS DOE, HIS DAMNATION(An Erotic Billionaire Romance)

HIS DOE, HIS DAMNATION(An Erotic Billionaire Romance)

Viviene
4.9

Trigger/Content Warning: This story contains mature themes and explicit content intended for adult audiences(18+). Reader discretion is advised. It includes elements such as BDSM dynamics, explicit sexual content, toxic family relationships, occasional violence and strong language. This is not a fluffy romance. It is intense, raw and messy, and explores the darker side of desire. ***** "Take off your dress, Meadow." "Why?" "Because your ex is watching," he said, leaning back into his seat. "And I want him to see what he lost." ••••*••••*••••* Meadow Russell was supposed to get married to the love of her life in Vegas. Instead, she walked in on her twin sister riding her fiance. One drink at the bar turned to ten. One drunken mistake turned into reality. And one stranger's offer turned into a contract that she signed with shaking hands and a diamond ring. Alaric Ashford is the devil in a tailored Tom Ford suit. Billionaire CEO, brutal, possessive. A man born into an empire of blood and steel. He also suffers from a neurological condition-he can't feel. Not objects, not pain, not even human touch. Until Meadow touches him, and he feels everything. And now he owns her. On paper and in his bed. She wants him to ruin her. Take what no one else could have. He wants control, obedience... revenge. But what starts as a transaction slowly turns into something Meadow never saw coming. Obsession, secrets that were never meant to surface, and a pain from the past that threatens to break everything. Alaric doesn't share what's his. Not his company. Not his wife. And definitely not his vengeance.

Chapters
Read Now
Download Book