Sota ja rauha II

e, hikisille poskip?illeen; punainen, ihana, pikkarainen suu mustain haiventen peitt?mine huulineen oli avoinna, ja h?n hymyili iloisesti. Ruhtinas Andrei astui huone

a minua", puhui t?m? ilme. Ruhtinatar n?ki miehens?, mutta ei k?sitt?nyt n?kem

n, jota ei koskaan ollut h?nelle

eheens? kysyv?sti ja l

a; h?n ei k?sitt?nyt, ett? t?m? oli tullut. H?nen saapumisellaan ei ollut mit??n yhteytt? h?nen k?rsimyksiins? ja

htinatar Marian, meni taas h?nen luokseen. He alkoivat kuiskaten puhel

?v?ni, - sanoi r

in kasvoin ja h?mmentyi n?hdess??n ruhtinas Andrein. T?m? peitti kasvonsa k?sill??n ja istui niin jonkun hetken. Vaikeroivia,

! - puheli sielt

Yht?kki? kuului viereisest? huoneesta hirve? kirkaisu - ei ruhtinattaren huuto, sill? h?n ei

?yksess? ruhtinas Andrei. - "Lapsi? Millainen?... Mink

kitta, kalpeana ja vapisevin leuvoin. Ruhtinas Andrei k??ntyi h?neen, mutta l??k?ri katsoi h?mm?styneen? h?neen ja meni sanaa sanomatta ohi. Nainen p?ll?hti huoneesta ja, huomattuaan ruhtinas Andrein, j?i ?llistyneen? kynnykselle. Ruhtinas astui vaimonsa lu

?n pahaa, ja mit? olette minulle tehneet?" - puhu

in pikkuinen ja punainen Maria Bogda

iesi jo kaikki. H?n seisoi aivan oven luona, ja tuskin oli se avautunut, kun ukko kietoi vanhu

te minulle?" puhuivat ne yh?, ja ruhtinas Andrei tunsi, ett? h?nen sielussaan jokin repeytyi, ett? h?n oli syyp?? johonkin, jota h?n ei voinut auttaa eik? unohtaa. H?n ei voinut itke?. Vanhuskin meni ja suuteli pikku ruh

jevitsh. Imett?j? piteli leuvallaan pusertaen kapaloita, sill? aikaa kuin p

ei istui toisessa huoneessa odotellen juhlallisuuden p??ttymist?. H?n oli ihan j?hmettynyt pelosta etteiv?t vaan hukuttaisi piskuista kastemaljaan. Kun hoitajatar toi h?nelle lapsen, loi h?n siihen ilo