Todellinen aatelismies: Historiallinen romaani

t. Ja osotin sit? hartaammin, kun huomasin tuskaisin syd?min, kuinka ik? ja sairaus olivat muuttaneet h?nt? sitten viime n?kem?n. Neidin sanojen s?ik

t?llaiseen paikkaan, ei nyt ollut kuitenkaan sopiva aika tyydytt?? uteliaisuuttani, vaan valmistaudui

nen ullakkohuoneensa palatsiksi. Mutta sitten h?nen silm?ns? sattuivat neitiin ja h?nen seuranaiseensa, jotka olivat j??neet seisomaan lieden luo heitt?en meihin silloin t?ll?in synkki? katseita, ja silloin h?n muisti, ensin s?ik?hdyksens? ja si

ksest? olevien hiuksiensa n?keminen sai mieleni liikutetuksi, "olisiko se ollut todenn?k?ist?? Olisiko kuk

ni, ik??nkuin olisi tahtonut suojella minua v?h?isill? voimillaan, jotka juuri auttoivat h?nt? hiukan kohoamaan vuoteel

?ni, "t?m?n neidin toruvan Tours'ista tullutta opastamme, joka vaati juomarahaa kolme kertaa ta

i?" kuiskasi

uuta, ?iti", vastasin min?, i

levottomina neidiss?, joka seisoi ?ke?n? tuleen tuijottaen. Ja t?m?n n?hdess?ni tunsin syd?mess?ni kipe?n aavistuksen, ett? olin tehnyt mielett?m?sti tuodess

sairas. H?nen t?ytyy suoda minulle anteeksi." H

vastasin kaavamaisesti, "neiti ... mutta sanon sinulle h?nen nimens? my?hemmin, ollessamme kahdenkesken. Ri

ti ?itini vienosti, katsahtaen

suuri kunnia, tunsin, etten voinut t?ytt?? sit? paremmin kuin pyyt?m?ll? sinun

uskaltaisi. Vastauksen asemesta h?n katsahti minuun kerran p?? hiukan taivutettuna pitkien silm?ripsiens

Olen ... mutta siit? tahdon puhua joskus toisella kertaa. Neiti arvattavasti tuntee", jatkoi h?n arvokkaasti, "sinut

autti, sai minut v??ntelehtim??n. Mutta kun ?itini taputti minua hell?sti k?delle, vastasin maltillisesti: "Neiti ei voi ajate

s? kasvoihini ei minulla ollut syd?nt? riist?yty? pois, niin pelokkaana kuin odotinkin, mit? oli tuleva, ja niin hartaasti kuin halusin

tsoen j?rk?ht?m?tt? neitii

iel?k? h?n kysyy sinul

l?,

saan. "Ja virkasi?" kuiskasi h?n mielihyv?st? v?r?j?vin ?

tuessa otsalleni, h?pe?ni kasvaessa

tta livre? vuode

niin,

pe?ll? katseella ensin molempiin tulen ??ress? seisoviin ??nett?miin olentoihin, sitten k?yhyydest?

aakka oli kaikki mennyt helposti, mutta nyt tuntui kuin olisin tukahtunut. Min? ?nkytin enk? tahtonut saada ??ni?. Neiti katseli tuleen p?? kumarassa. Fanchette tuijotti

H?nen ??nens? oli muuttunut, ilmaisten pettymyst? ja peloka

sin, katsoen surkean uhmaavana neidin poisp?in k??ntyneeseen olentoon. H?n oli kutsunut minua valehtelijaksi ja petturiksi - t?ss? sama

aan, silm?t loistavina. "Sinun pukusi, Gaston, on kuitenk

n valepuku", eh?ti

sinulle. Ja min? olen ollut niin huolissani viime aikoina", jatkoi h?n, p??st?en irti k?teni ja alkaen hypistell? peitett?, ik??nkuin tuo muisto olisi tehnyt h?net levottomaksi. "

n hovia kuin viinikapakkaa", va

h?n nopeasti ja innokkaasti. "Vakuutan sinull

isia ihmisi?. Mutta nyt, jos sallit, ryhdyn toimittamaan nii

n luovuttamaan sen neidin ja h?nen seuranaisensa k?ytett?v?ksi. Vaikka h?ness? toisinaan ilmeni jonkunverran n?rkk?ytt?, n?ytti h?n olevan ter?v? ja n?pp?r? poika, ja h?n suostui mielell??n my?h?isest? hetkest? huolimatta l?htem??n kaupungille hankkiakseen v?h?n ruokavaroja ja hiukan muutakin, mik? oli kipe??n tarpeeseen niin ?idilleni kuin meillekin. Toim

a ??nell? ja k??ntyen hieman minuun p?in,

??n h?nen ivaansa. Viel? kaksi p?iv?? - viel? kaksi p?iv?? kun menisi, niin olisimme Rosny'ssa, teht?v?ni olisi suoritettu ja

olustukseksenne?" mutisi h?n ter?v?sti, rusentaen hiilenpalasen jalallaan ja kumartuen t?hyst?m??n tuhkaan. "Eik? teill? ole viel? jotakin valhetta

ja valaisi herrattarelleen tiet? ulos. K?skin naisen tulla jonkun ajan per?st? noutamaan neidille illallista, ja j??ty?ni sitten yksin ?itini k

isiamme hiiloksen yli kuin kaksi erirotuista koiraa - hiukan vieraina ja ep?luuloisina - palasivat ajatukseni tuohon kysymykseen. Ja p??tt?en ensin ottaa v?h?n selkoa toveristani, jo

k?si ??n

oliko h?n tunt

uin viidenness?, rouva toisessa kerr

nyk?isin h?nen mustan

hiukan halveksivasti.

ta ja tuijottaen minuun omituisella, hajamiel

i joutunut seuraamaan ?iti?ni, joka lapsuudestaan saakka oli kasvanut protestanttisessa uskossa ja tunnustanut sit? salaisesti koko el?m?ns? ajan. En voinut ajatell

h?n, lukien ajatukseni, jotka kyl

n pid?n pirusta

ki sen polvelleni. "Ent? jos he kuitenkin ovat oikeassa?" mutisi h

yin t?yke?sti, vet?yt

e sen kevyesti, mutta oletteko oikeassa? Oletteko oikeassa? Hyv? Jumala!" jatkoi h?n, vet?ytyen ?kki? takaisin ja huitaisten k?dell??n k?rsim?tt?m?n?, "min? olen lukenut, lukenut, lukenut! Olen kuunnellut saarnoja, v?ittelyj?, kiistakokouksia, enk? tied? mit??n. En tied? enemp?? kuin alottaessanikaan." H?n ponnahti yl?s ja alkoi astella lattialla, ja min? tuijotin h?neen s??li? tuntien. Er?s hy

kiihtymyksess??nk??n unohtanut ?iti?ni, vaan astui aina kev

o te hug

vastas

iitaten vuodetta kohti. "Mutta e

, sanoin le

aaskin, seisahtuen eteeni. "Mil

n protestanttisuut

an pannut sit? ky

kosk

atellut si

aljoa", va

kaan ajattele helvetin tulta - sit? matoa, joka ei kuole, ja sit? tul

lu mielest?ni liian synkk?aineiselta. "Uskon, mit? olen opetettu uskomaan, ja koetan olla vahingoittamatta ket??n, paitsi vihollista. Min? ajattelen v?h?n. Ja jos o

kirjamies",

oin min? hiukan halveksivalla ??nens?vyll?. "J?t?

h?nelle ihan uusi. "Tapellako? Mutta siin?h?n minut v

sa ja sateen rapistessa katolla pani kylm?nv?reet karsimaan selk?nahkaani. "Riitt?? jo t?st?! Pid? ep?ilysi ja pelkosi omina tietoinas

pois kaikki rahansa", sanoi h?n hitaasti ja vastenmielisesti. On ymm?rrett?v??, ett?

juuri-ik??n saamani k?sitys ei kyennyt kokonaan torjumaan. Viimein h?n sanoi: "Minulla ei ollut mit??n tekemist? sen kanssa, jos sit? tarkotat

minulle, kenelle h?n ne ant

er??lle papill

e pap

?nen nime??n. H?

aaseen. "Mink? takia h?n antoi ne h?nelle? Kuule! Varo itse?si,

li hugenotti. Se oli siihen aikaan kun Foucard'it poltettiin, ja jakobiini pelotteli h?nt? sill? ja sai h?net maksamaan h?nelle rahna, jotta h?n s?ilytt?isi h?nen salaisuutensa, alussa v?h?n ja sitten yh? e

sanoin min?. Ja min?

leix ny

ntyper??ns? ja n?yryytyst?ns?, heikkoa terveytt??n ja k?rsiv?llist?, uupumatonta rakkauttaan minua kohtaan; ja juhlallisesti, taivaan edess? vannoin sin? y?n? rankaisevani tuota miest?. Vihani oli liian suuri voidakseen pukeutua sanoihin, ja kyyneliin olin liian vanh

u lepatti heitt?en ep?m??r?isi? varjoja, tuulenhengen l?yhytelless? omituista ikkunaverhoa edestakaisin. Katosta vuotava vesi tippui pisara