HANNA AND THE LOVE WEREWOLF

Lasten kamarissa oli pime?. Mutta ruokasalin ovi oli raollaan ja sielt? loisti tuli.

Pikku Hanna oli n?hnyt pahaa unta. Suuri, musta koira oli ajanut h?nt? takaa ja oli juuri tarttua h?neen kiinni, mutta kaikeksi onneksi h?n siihen her?si. Nyt ei Hanna tahtonut en?? nukkua, ettei tuota unta jatkuisi.

Oli v?h?n kylm?. Hanna veti peitteen aina kaulaan saakka ja kyyristyi kokoon. Sitten h?n silm?t seljallaan tuijotti valojuovaan, joka ruokasalin ovenraosta kajastui sein??n. Se ulottui lattiasta yl?s kattoon, ja viel?p? kattoakin pitkin kappaleen matkaa.

Kaikki oli niin hiljaa. Ei kuulunut muuta kuin Jussin tasainen ja raskas hengitys toisesta s?ngyst?. Lieneek? raukalla ollut edes peittoa p??ll?.

Hanna nousi katsomaan. Niin, eik?s arvannut oikein. Peite oli jaloissa ja poikaparan s??ret paljaina. Herran t?hden, kuinka kylm?t ne olivat! Aivan kuin j??palaset. Kun tuo raukka ei tulisi vaan kipe?ksi t?m?n per?st?.

Hanna peitti h?net niin hyvin kuin ik??n voi, ja pakkasi t?kin reunan polsterin ja s?ngyn laidan v?liin, ett? se paremmin pysyisi. Sill? Jussi oli paha potkimaan.

Mutta vilu alkoi jo Hannaakin p?yrist??. Ja ent?, jos tuolta s?ngyn alta viel? juoksee hiiri ja puree h?nt? jalkaan. Hyi! Hanna hypp?si takaisin omalle vuoteelleen, peitteen alle.

Taas h?n rupeaa katselemaan tuota valkean loistetta sein?ll?. Silm?t v?kisenkin aina siihen kiintyiv?t. Oli juuri kuin turvallisempaa, kun tiesi ?idin valvovan viereisess? huoneessa. Ei mahtanut viel? ollakaan kovin my?h?ist?. Mit?h?n se ?iti siell? teki?

Hanna kurotti p??t??n s?ngyn laidan yli ja koetti katsoa oven raosta. Ei n?hnyt mit??n. Eik? kuulunut risahdustakaan. Ent? kun lamppu unohduksesta oli j??nyt palamaan. Uskaltaisiko h?n menn? katsomaan? Ellei vaan hiiret-? Siell?h?n jo rapisi yksi nurkassa. Kunhan eiv?t tulisi s?nkyyn. Hanna vet??ntyi nopeaan takaisin ja painoi p??ns? tyynyyn. Parasta kun pit?? silm?ns? kiinni ja nukkuu pois. Ehkei tuo paha uni en?? tule vaivaamaan.

Hiljaista oli j?lleen. Nurkastakaan ei en?? kuulunut mit??n. Liek? hiiri juossut koloonsa takaisin tai jos siell? ei hiirt? ollutkaan. Ehk? h?n erehtyi. Niin, ei h?n ihan varma ollut siit?, rapisiko siell? ?sken, vai ei. Saattoi se olla muukin kolina. Jussi esimerkiksi-? Tosiaankin, eik? liene poika liikuttanut k?tt? tai jalkaa. Harvoinpa h?n juuri hiljaakaan makasi. Nyt se v?h?n valitti unissaan. Mik?h?n raukkaa vaivasi?

Eip? Hannalle vaan tullut uni silmiin, vaikka uskollisesti koetti pit?? niit? kiinni. Teki mieli taas katsoa, oliko tuo valkoinen kajastus viel? sein?ss?. Siell?p? h?n oli. Mutta hiiskahdusta ei huoneesta sittenk??n kuulunut.

Hyv? Jumala, jos lamppu on j??nyt sinne yksin palamaan ja jos viel? tuli p??see irti, ja kaikki nukkuvat eiv?tk? tied? vaarasta mit??n, palavat ehk? sis??n. Eik?s ollutkin jo savua huoneessa? Ihan selv??n, voi, voi-!

Hanna sy?ksi kuin nuoli ruokasalin ovelle ja tempasi sen auki.

?Ui, lapseni, kuinka sin? minua s?ikytit.? ?iti istui sohvalla ja kutoi sukkaa, tyyneen?, hiljaisena. V?syneelt? h?n kuitenkin n?ytti ja silm?t veristiv?t. Mutta k?det taukoamatta liikuttivat sukkapuikkoja.

?Etk? saa unta? Oletko jo kauankin ollut hereill???

?V?h?n aikaa. Mink?t?hden mamma valvoo??

?Odotan pappaa.?

Niin, tuollahan oli illallinen p?yd?ss? h?nt? varten.

?Paljonkohan kello on??

?Kohta kaksi. Mene, lapseni, s?nkyyn, ettet palellu.?

?Saanko j?tt?? oven auki??

?Peloittaako sinua??

?Peloittaa v?h?n.?

?J?t? sitten. Eth?n liene kipe?, Hannaseni??

?En min? ole kipe?.?

?N?yt?t v?h?n kalpealta. Kun et vaan olisi sent??n??

?Mamma, min? n?in niin pahaa unta. Kun suuri musta koira ajoi takaa ja tahtoi purra.?

?Sit?k? rupesit pelk??m??n? Vaikka tiesit, ettei se ollut muuta kuin unta. Siunaa itsesi, lapskulta, ja nuku uudelleen.?

?Hyv?? y?t?, mamma!?

?Hyv?? y?t?!?

Hanna j?tti oven selki seljalleen ja ry?mi yl?s vuoteelle j?lleen. Nyt h?nen sopi n?hd? ?iti?kin avonaisesta ovesta. Siell? h?n yh? istui sohvalla, kirkkaassa lampun valossa ja kutoi niin ahkerasti. Tuo rakas, rakas ?iti! Kuinka lempe?t ja kauniit h?nen kasvonsa olivat. Ja puku, kuinka siisti ja puhdas. ?idin vaatteissa olikin jotain erinomaista, jotain h?nest? itsest??n. Aitassa k?ydess??n t?ytyi Hannan usein pys?hty? niit? hyv?ilem??n, niin herttaisilta ne n?yttiv?t riippuessaan siell? naulassa. Kaikki muukin, mik? vaan oli ?idin omaa, se Hannan mielest? oli ik??nkuin pyhitetty?. Eik?h?n ?iti jollain tavalla eroittunut muista ihmisist? ulkomuotonsakin puolesta? Eik? ollut suloisempi, rakastettavampi kuin kukaan muu? Ja viisaampi h?n ihan varmaan oli. ?iti tiesi kaikki, ymm?rsi kaikki. Teki aina oikein. Lieneek? ?idill? koskaan pahoja ajatuksia ollut ja lieneek? h?n koskaan lapsenakaan synti? tehnyt. Ei suinkaan, mahdotonta vallan! Kunpa h?nest?kin kerran tulisi yht? hyv? ihminen kuin ?iti oli,-ei, niin hyv?? ei h?n toki voinut toivoakaan itsest??n, mutta v?h?n sinnep?in edes. Siihenkin jo tyytyisi. Jos h?n aina koettaisi seurata ?idin esimerkki? ja pyyt?isi neuvoa ?idilt? kaikessa. Ehk? sitten v?hitellen tulisi yh? paremmaksi. Kun vaan koko ik?ns? saisi olla ?idin luona; muuta h?n ei toivoisi. ?iti ja is?,-ne olivat kuitenkin kalliinta maailmassa. Ines raukka, h?nell? ei ollut ?iti?. Kuinka h?n mahtoi olla kauhean onneton. Ett? h?n jaksoi el??k??n. Hyv?, rakas Jumala, anna papan ja mamman el?? kauan, kauan, el? ota heit? pois, el? salli heid?n kuolla, rakas, rakas, armias is? taivaassa-!

Mik? se oli? ?iti s?ps?hti, pani sukan-neuleen p?yd?lle ja nousi kuuntelemaan. Hevonen pys?htyi portille. Puhetta kuului ja-nyt ajoi hevonen pois. Olikohan se is?? Raskaat askeleet nousivat portaita yl?s. Etehisen kello soi, ?iti meni avaamaan. Hyv? toki, ett? is? tulee kotiin ja ?iti raukka p??see levolle.

Tyytyv?isen? k??ntyi Hanna toiselle kyljelleen ja p??tti nukkua.

?T??ll? on ruokaa, Oskar, tule sy?m??n.?

?iti palasi ruokasaliin. Ep?vakaisia askeleita kuului, sitten t?ytt?ys p?yd?n syrj??n ja vihaista murinaa.

Olikohan is?-?

Hanna nosti ?kki? p??t??n ja katsoi ruokasaliin, mutta ?iti veti samassa oven kiinni.

?Mit? helkkaria sin? katselet minua? Etk? tunne? Kamreeri Mellin min? olen. En aave enk? kummitus.?

Sanat kuuluivat selv??n, vaikka ovi oli kiinni.

?Min? en k?rsi tuommoisia silm?yksi?, en, perhana vie, k?rsik??n.?

?Sy? nyt vaan, en min? sinuun katso.?

?Katsotpas. Salaa aina katsot, etk?s luule minun huomaavan. Ja sitten sin? puhut niin saakelin surullisella ??nell?. Niinkuin olisit muka marttyyri. Kuule, Selma, tuo on minulle suuri loukkaus.?

?Puhu hiljempaa, ettei lapset her??.?

?Joko minua nyt kiellet??n puhumastakin omassa talossani. Niin, niin,

Selma, kyll? min? tied?n, sin? soisit p??sev?si minusta. Olen muka niin

heitti? mies, juomari, ja mit? kaikkia lienenk??n. Sin? vihaat minua,

Selma, el? kiell?k??n, sin? vihaat minua.?

?Oskar hyv?, sy? v?h?n pikemmin, ett? p??set nukkumaan. Kello k?y jo kolmatta.?

?Nukkumaan? Mink?t?hden nukkumaan? Taidat luulla, ett? min? olen humalassa. Mutta siin?p? petyt. Min? en ole humalassa enemp?? kuin sin?k??n. Mit? roskaa t?m? on??

?Kylm?? vasikan paistia.?

?Kylm??? Miks'ei l?mmint?? Min? en huoli kylm?st?.?

?Eih?n n?in keskell? y?t? voi hellaan tulta laittaa. L?mmitet??n sitten aamiaiseksi.?

?Tuommoinen vaimo minulla on, joka ei anna edes kunnollista ruokaakaan.

Kyll? t??ll? itse sy?tte ja juotte, mutta minusta ei kukaan v?lit?.

Onko t?m? laitaa? Kylm?? vasikan paistia. Sy? itse, min? en huoli.?

?Ehk? l?hdet sitten levolle??

?Anna sen lampun olla. Vai meinaatko j?tt?? minut pime??n.?

?Enh?n toki. Olisin vaan n?ytt?nyt valkeata, jos olisit s?nkykamariin mennyt.?

?Min?p? en mene. En hievahdakaan t?st?. Huokaile vaan, mit? huokailet. Min? en l?hde, en sittenk??n. Kylm?? vasikan paistia, kun mies v?syneen? tulee kotia. Herra jesta! Ja t?t? minun pit?? k?rsi?.? H?n l?i nyrkill? p?yt??n. ?T?t? minun pit?? k?rsi?.? Ja taas h?n l?i p?yt??n, ett? astiat kilisiv?t.

?Hyv? Oskar!?

?Ja t?t? minun pit?? k?rsi?.? Uusi kolahdus.

?Oskar, herran t?hden, sin? s?rjet astiat.?

?S?rkyk??t, min? v?h?t. Palasiksi menk??t kaikki.?

?Lapset pelj?styv?t. Malta mielt?si, Oskar.?

?Tiehesi siit?. Minun rahallani ne ovat ostetut. Tiehesi, taikka min? sinulle annan-!?

?Hyv? Jumala, ly?k? h?n mammaa?? Hanna t?ytt?si ruokasaliin. N?ki is?n tummanpunaisena istuvan tuolilla; silm?t muljottivat py?re?n? p??ss? ja nyrkki oli kohona ?itiin p?in, joka seisoi vieress? ja koetti est?? h?nt? p?yt?? hakkaamasta.

?Pappa, pappa, voi, voi, el? ly? mammaa, el? ly?, el? ly?!?

Hanna tarttui kiinni is??n; h?n vapisi kiireest? kantap??h?n. Is?n k?si vaipui alas; tyls? katse k??ntyi lapseen, joka oli siin? paidallaan, kalpeana kuin kuolema.

?Pappa-pappa-el?-? soperteli Hanna; ei voinut en?? puhua. Ruumis vavahteli, silm?t k??ntyiv?t nurin ja sormet puristivat kankeina is?n nutun hiaa.

?Lapsi kulta, oma, rakas lapseni!?

?idin l?mpim?t k?sivarret kietoontuivat Hannan ymp?ri; hiljaa irroitettiin j?yk?t sormet ja-niin, enemp?? h?n ei tiennyt, mutta s?ngyss? h?n taas oli peitteihin k??rittyn?, kun tointui.

?Juo v?h?n vett?, Hannaseni. Kuinka sinun nyt on??

?Hyvin, mamma.?

?iti koetteli k?dell? h?nen otsaansa.

?Aivan sin? olet m?rk?n? hiest?.? H?n puhui yht? lempe?ll? ja tyynell? ??nell? kuin ennenkin.

?Kas t?ss?, lapseni, ota v?h?n rohtoja, ne rauhoittavat. Noin, ja nyt muutamme kuivan paidan.?

Sitten ?iti peitteli h?nt? niin huolellisesti ja suuteli poskelle.

Kuinka hyv?lle tuo ?idin hell? huolenpito tuntui.

?Saatkohan jo unta, lapseni??

?Kyll? luulen.?

?Menisin auttamaan pappaa levolle, jos uskaltaisit j??d? t?nne yksin.?

?Mamma menee vaan.?

?Vienk? lampunkin mukana, ehk? sitten paremmin nukut.?

?Niin, sama se on.?

?iti suuteli h?nt? viel? kerran, pyyhki hiuksia otsalta, silitteli poskea ja l?ksi sitten pois. Ruokasalin l?pi h?n meni s?nkykamariin. Pime?? oli ja hiljaista. Ei Hanna jaksanut paljon mit??n ajatella, h?nt? niin kummallisesti raukaisi. Kyynelet rupesivat valumaan silmist?, noin vaan ihan itsest??n, ja viljalta niit? tulvasikin. Ei h?nell? eritt?in paha mieli ollut, vaikka itki, tuommoinen melkein suloinen v?symys vaan tuntui pitkin ruumista. V?list? viel? p?yristytti v?h?n, mutta harveni sekin harvenemistaan. Tyyny oli k?ynyt m?r?ksi; h?n siirsi p??ns? kuivalle kohdalle. Alkoi tuntua yh? rauhallisemmalta; kyynelet herkesiv?t tulemasta, silm?t painuivat umpeen.

Luuli Hanna viel? kuulevansa ?idin hiljaisia askeleita ja n?kev?ns? jotakin valoa; mutta ei h?n jaksanut sit? tarkemmin katsoa eik? p??ssyt en?? oikein hereille. Uni oli niin makeata, niin makeata. H?n nukkui yht? mittaa aamuun saakka.

Oli jo valkoinen p?iv?. Hanna makasi hiljaa ja levollisena, ei j?sent?k??n h?n liikuttanut. ?iti seisoi hetken vuoteen ??ress? ja katseli h?nt?, her?tti sitten Jussin ja l?ksi rauhoitettuna takaisin ruokasaliin.

?Hanna! Nouse yl?s kuulustelemaan minun l?ksyj?ni. Hanna, etk?s ala nousta.?

Jussi se oli, joka h?nt? pudisteli.

?Anna Hannan maata?, puhui ?iti ruokasalista. ?Tule t?nne, mamma kuulustelee.?

?Saattaisi Hannakin jo nousta, kun kello on yli seitsem?n.?

Jussi meni kuitenkin kirjoineen ruokasaliin.

Yli seitsem?n? T?ytyi kai sitten nousta, vaikkei viel? olisi oikein jaksanut. Silm?t puoliummessa kohosi Hanna istumaan, veti polvet koukkuun ja kietoi k?det peitteen p??ll? niiden ymp?ri. P?? ny?kkyi; nukutti viel? kovin. Mutta mitenk?s olikaan? T?m?n p?iv?n l?ksyt? Maantiedett?, ranskan kielt?-niin, jopa h?n ne eilen luki. Ja osasi my?s jotakuinkin.

Sit? miettiess??n Hanna vasta oikein her?si. Y?llinen tapaus selveni samassa h?nen muistoonsa. N?ki taas is?n samassa uhkaavassa asemassa, huulet turpeana, silm?t vihaisina, n?ki ?idin kalpeana, h?t??ntyneen? vieress?. ?iti raukka!

Hanna tunsi itsens? kauhean onnettomaksi. Koko maailma oli ?kki? muuttunut niin oudoksi ja kolkoksi.

Rintaa pakoitti,-ei se sairautta ollut, tuommoista tuskaa ja poltetta vaan. Eik? huokuminen k?ynyt niinkuin ennen. Harvempaan ja syvemp??n t?ytyi h?nen vet?? ilmaa, ja sitten taas olla v?h?n aikaa melkein hengitt?m?tt?.

Vakavalla ??nell? kertoi Jussi ruokasalissa Aaprahamin kutsumuksesta. Lomassa aina kuului ?idin vieno ??ni, yht? hiljaisena kuin ennenkin, mutta suloisempana viel? ja rakkaampana jos mahdollista.

Puoli kahdeksan kello l?i. T?ytyi jo nousta pukeutumaan, ett? enn?tt?isi kouluun. Kas, kuinka h?n nyt tuntui heikolta. Ja p??t? huimasi, silmien edess? py?ri niin somia, t?risevi? vinkuroita ja korvissa soi, ett? kumisi. Parasta istua lattialla ja siin? hiljakseen panna sukat, keng?t jalkaan. Niin h?n teki. V?hitellen sitten pukiessa p?? taas selveni ja voimat tulivat takaisin.

Aamiainen oli p?yd?ss?. Siell? Jussi jo istui ja kuori suurta perunaa.

?iti toi maitokannua ky?kist?.

?Hanna kulta, tule sy?m??n sin?kin.?

?Ei minua maita.? Oikein mielt? k??nsi, kun vaan ajattelikin ruokaa.

Mutta ?iti k?vi niin huolestuneen n?k?iseksi.

?Taikka jos ottaisin sent??n pienen voileiv?n.?

?Tee se, lapseni, niin vahvistut. Ja min? menen keitt?m??n sinulle yhden munan.?

?Minulle my?s, koska Hannallekin.? Jussi katsoi vakaalla vaatimuksella ?itiin. ?Koska Hannallekin.?

?Sin? olet terve, eth?n sin? tarvitse. Ja n?ytt??p? sinua maittavan muukin ruoka. Sy?h?n ensin kaikki nuo perunat, jotka olet kuorinut talrikillesi.?

?Niin, Hannalle vaan aina, eik? minulle milloinkaan. En rupea sy?m??n, enp?s rupea. Enk? mene kouluun.?

Jussi laski veitsen ja kahvelin p??tt?v?isesti p?yd?lle eteens?. Otsa rypyss?, huulet pullollaan h?n uhkaavana turrotti ?itiin; h?nelle oli muka tehty suurta v??ryytt?.

?iti oli totinen, mutta ei virkkanut sanaakaan. Otti tyhj?n karotin p?yd?lt? ja l?ksi ky?kkiin.

?Kuinka sin?, Jussi, mammalle tuolla tavalla puhut?, nuhteli Hanna ?idin poissa ollessa.

?Mit?s minulle ei keitet? munaa?? Jussi puri hammasta ja oli hirmuisen vihainen.

?iti tuli samassa takaisin peruna-vadin kanssa.

?Ei mamma huoli keitt?? minulle munaa; en min? kumminkaan jaksa sy?d? muuta kuin t?m?n voileiv?n.?

Sek??n ei tahtonut menn? alas. Pala tarttui kurkkuun jok'ainoan kerran.

?Etk?h?n jaksa? Min? annoin jo panna veden tulelle.?

?En min?.? Hanna nieli ja nieli. Niin v?kin?ist? oli tuo sy?minen.

?Pikkuisen maitoa, jos mamma on hyv? ja kaataa. Puoli lasia vaan.

Kiitoksia, ei en??.?

Maidon avulla leip? helpommin painui ja sai kun saikin Hanna siit? vihdoin lopun. K?det ristiin vaan, sitten niiaus ?idille.

?Kiitoksia, mamma!?

?Etk? en?? sy???

?En, kiitoksia!?

Niiaus taas; mutta ?iti ei sit? en?? n?hnyt. H?n oli vaipunut ajatuksiinsa ja katsoi alas talrikille. Mit? lienee miettinyt? Muisteliko y?llist? ja oliko siit? murheissaan? ?iti raukka!

Hannan syd?nt? pakoitti ja vedet tahtoivat nousta silmiin. Mutta h?n taisteli urhoollisesti vastaan, r?p?ytti luomia, karisti kurkkua ja joi vett?. Ei nyt auttanut itke?, t?ytyih?n menn? jo kouluun. Kello nelj?nnest? vailla yhdeks?n.

Viel? kerran h?n katsahti ?itiin. H?n istui yh? samalla lailla, p?? k?den nojassa, silm?t alas luotuina. Kuinka sile?sti ja kauniisti h?nen mustat hiuksensa olivat kammatut ja otsa niiden alla, kuinka se oli valkoinen ja puhdas.

?Jussi, sy? pian, ett? joudut kouluun.? Hanna puhui hiljaa, h?n ei tahtonut ?iti? h?irit?.

Jussilla oli suu t?p?isten t?ynn?. H?nen silm?ns? k??ntyiv?t kelloon, noin rauhallisesti vaan. Eik? poika h?t?illyt, vaikka pitk? viisari oli kymmenen p??ll?, tyytyv?isen? h?n yh? jatkoi sy?mist??n.

Hanna sieppasi toiselta p?yd?lt? kirjat kainaloonsa ja l?ksi. Jalat eiv?t liikkuneet nyt niin keve?sti kuin ennen; mutta mit? se teki, kovaa kiirett? ei viel? ollutkaan. Eik?s tornin kello ly?nytkin vasta puoli? Heid?n siis oli kahtakymment? minuttia edell?. Hanna seisoi hetken portailla ja hengitti raitista, virkist?v?? ilmaa. Sitten h?n verkalleen astui koululle p?in, kukkatorin yl?reunaa pitkin.

Puista karisseet keltaiset lehdet kahisivat h?nen jaloissaan ja ilmassakin niit? lenn?tteli tuuli. Syksyinen aurinko loi yst?v?llist? valoa taivaalta; puiden lomista tunkivat s?teet kirkkaina ja iloisina esiin.

Varpuset hyppeliv?t kadulla ja noukkasivat aina v?h?n v?li? maata. Siirtyiv?t jonkun verran, kun Hanna heit? l?heni, laskeutuivat alas j?lleen, sihersiv?t, hyppeliv?t, noukkivat ja taas sihersiv?t. Viimein koko parvi ?kki? tohahti yl?s, aivan kuin k?skyst?, ja lensi kauas pois.

Hanna k?veli eteenp?in; k?veli puolittain kuin unessa; ei n?hnyt eik? huomannut paljon mit??n. K?veli, k?veli, ja k??ntyi kirkon kulmasta toiselle kadulle. H?n tunsi hyvin t?m?n tien, oli sit? polkenut monta vuotta; ei h?n hourup?isen?k??n olisi harhaan mennyt.

?Hanna, Hanna, hyv?? huomenta! Hanna kulta, p?iv??, p?iv??, mit? sinulle kuuluu? Kerro jotain uutta, jos tied?t!?

Koko joukko toisia koulutytt?j? oli Hannan ymp?rill?. Iloisia, huimap?isi? niinkuin ennenkin. ?Kuules, Hanna, kuules, kun semmoinen liuma lyseolaisia k?vi ?sken meid?n ohitsemme ja nostivat lakkia ja pys?htyiv?t sitten tuonne nurkalle meit? katselemaan. Me k?velimme niin totisina heid?n ohitsensa, ei yksik??n meist? vet?nyt suutansa nauruun. Emmek? olleet heit? n?kevin?mme, mutta nyimme kaiken aikaa toisiamme kyyn?sp?ill?. Siin? oli Hjallakin ja Onni ja Armas ja Otto. Niin ja kuule sin?, Hanna, arvaa, kuka viel? oli joukossa. Arvaa, arvaa! Herranen aika, tytt?, onhan sinun hattusi v??rin p?in,-kukka takana.? Se k??nnettiin.

?No, koetahan arvata, Hanna kulta. Kuule, tytt?, mit? sin? olet noin totinen? Sano, sano! Vai sek? sinua surettaa, kun et Hanskia n?hnyt??

Kuinka vieraalta ja oudolta tuo riemu tuntui ja kuinka se Hannaa vaivasi. Eilen h?n viel? itsekin tuolla tavalla nauroi ja liverteli. Oliko mahdollista? Eilen viel?? Ja se h?nt? tosiaan huvitti? Kummallista! Nyt oli kaikki kuin unen-n?k??, kaukaista ja h?m?r??. Lehti oli k??ntynyt, koko maailma muuttunut. Saattaisiko h?n en?? koskaan olla iloinen ja nauraa niinkuin nuo toiset. Kuinka paljon niill? riitti puhumista ja kuinka ne jaksoivat hyppi? ja meluta. Mutta heill? onnellisilla ei ollutkaan semmoista suurta salaista surua kuin Hannalla, semmoista, jota ei kukaan saanut aavistaakaan. Ei kukaan, ei edes paras yst?v?, ei Olga, ei Betty eik? yksik??n. Sill? se koski is?? ja ?iti?; heid?n v?li??n, heid?n onnetonta, s?rkynytt? v?li??n. Karvas ahdistus nousi Hannan kurkkuun; muiden huomaamatta pyyhki h?n pari t?ytel?ist? kyynelt? silmist??n.

?Hanna rukka, mit? kirjoja sin? kannat kouluun? N?hk??s, tyt?t, h?nell? on Tuomas a Kempis, Kristuksen seuraamisesta ja-mik? se on t?m? toinen-ruotsalainen ?Det kristliga ?ret?. Hanna rakas, kulta, naistako sin? aiot lukea ranskaa ja maantiedett???

Ines'in iloinen nauru kaikui varmaan aina lyseolle saakka.

?idin kirjat h?n ep?huomiosta oli ottanut. T?ytyik? nyt menn? takaisin.

?Ei, ei, saat lainata minun kirjani. Ja minun-ja minun--?, huudettiin h?nen ymp?rill??n.