Hanna

Lasten kamarissa oli pime?. Mutta ruokasalin ovi oli raollaan ja sielt? loisti tuli.

Pikku Hanna oli n?hnyt pahaa unta. Suuri, musta koira oli ajanut h?nt? takaa ja oli juuri tarttua h?neen kiinni, mutta kaikeksi onneksi h?n siihen her?si. Nyt ei Hanna tahtonut en?? nukkua, ettei tuota unta jatkuisi.

Oli v?h?n kylm?. Hanna veti peitteen aina kaulaan saakka ja kyyristyi kokoon. Sitten h?n silm?t seljallaan tuijotti valojuovaan, joka ruokasalin ovenraosta kajastui sein??n. Se ulottui lattiasta yl?s kattoon, ja viel?p? kattoakin pitkin kappaleen matkaa.

Kaikki oli niin hiljaa. Ei kuulunut muuta kuin Jussin tasainen ja raskas hengitys toisesta s?ngyst?. Lieneek? raukalla ollut edes peittoa p??ll?.

Hanna nousi katsomaan. Niin, eik?s arvannut oikein. Peite oli jaloissa ja poikaparan s??ret paljaina. Herran t?hden, kuinka kylm?t ne olivat! Aivan kuin j??palaset. Kun tuo raukka ei tulisi vaan kipe?ksi t?m?n per?st?.

Hanna peitti h?net niin hyvin kuin ik??n voi, ja pakkasi t?kin reunan polsterin ja s?ngyn laidan v?liin, ett? se paremmin pysyisi. Sill? Jussi oli paha potkimaan.

Mutta vilu alkoi jo Hannaakin p?yrist??. Ja ent?, jos tuolta s?ngyn alta viel? juoksee hiiri ja puree h?nt? jalkaan. Hyi! Hanna hypp?si takaisin omalle vuoteelleen, peitteen alle.

Taas h?n rupeaa katselemaan tuota valkean loistetta sein?ll?. Silm?t v?kisenkin aina siihen kiintyiv?t. Oli juuri kuin turvallisempaa, kun tiesi ?idin valvovan viereisess? huoneessa. Ei mahtanut viel? ollakaan kovin my?h?ist?. Mit?h?n se ?iti siell? teki?

Hanna kurotti p??t??n s?ngyn laidan yli ja koetti katsoa oven raosta. Ei n?hnyt mit??n. Eik? kuulunut risahdustakaan. Ent? kun lamppu unohduksesta oli j??nyt palamaan. Uskaltaisiko h?n menn? katsomaan? Ellei vaan hiiret-? Siell?h?n jo rapisi yksi nurkassa. Kunhan eiv?t tulisi s?nkyyn. Hanna vet??ntyi nopeaan takaisin ja painoi p??ns? tyynyyn. Parasta kun pit?? silm?ns? kiinni ja nukkuu pois. Ehkei tuo paha uni en?? tule vaivaamaan.

Hiljaista oli j?lleen. Nurkastakaan ei en?? kuulunut mit??n. Liek? hiiri juossut koloonsa takaisin tai jos siell? ei hiirt? ollutkaan. Ehk? h?n erehtyi. Niin, ei h?n ihan varma ollut siit?, rapisiko siell? ?sken, vai ei. Saattoi se olla muukin kolina. Jussi esimerkiksi-? Tosiaankin, eik? liene poika liikuttanut k?tt? tai jalkaa. Harvoinpa h?n juuri hiljaakaan makasi. Nyt se v?h?n valitti unissaan. Mik?h?n raukkaa vaivasi?

Eip? Hannalle vaan tullut uni silmiin, vaikka uskollisesti koetti pit?? niit? kiinni. Teki mieli taas katsoa, oliko tuo valkoinen kajastus viel? sein?ss?. Siell?p? h?n oli. Mutta hiiskahdusta ei huoneesta sittenk??n kuulunut.

Hyv? Jumala, jos lamppu on j??nyt sinne yksin palamaan ja jos viel? tuli p??see irti, ja kaikki nukkuvat eiv?tk? tied? vaarasta mit??n, palavat ehk? sis??n. Eik?s ollutkin jo savua huoneessa? Ihan selv??n, voi, voi-!

Hanna sy?ksi kuin nuoli ruokasalin ovelle ja tempasi sen auki.

?Ui, lapseni, kuinka sin? minua s?ikytit.? ?iti istui sohvalla ja kutoi sukkaa, tyyneen?, hiljaisena. V?syneelt? h?n kuitenkin n?ytti ja silm?t veristiv?t. Mutta k?det taukoamatta liikuttivat sukkapuikkoja.

?Etk? saa unta? Oletko jo kauankin ollut hereill???

?V?h?n aikaa. Mink?t?hden mamma valvoo??

?Odotan pappaa.?

Niin, tuollahan oli illallinen p?yd?ss? h?nt? varten.

?Paljonkohan kello on??

?Kohta kaksi. Mene, lapseni, s?nkyyn, ettet palellu.?

?Saanko j?tt?? oven auki??

?Peloittaako sinua??

?Peloittaa v?h?n.?

?J?t? sitten. Eth?n liene kipe?, Hannaseni??

?En min? ole kipe?.?

?N?yt?t v?h?n kalpealta. Kun et vaan olisi sent??n??

?Mamma, min? n?in niin pahaa unta. Kun suuri musta koira ajoi takaa ja tahtoi purra.?

?Sit?k? rupesit pelk??m??n? Vaikka tiesit, ettei se ollut muuta kuin unta. Siunaa itsesi, lapskulta, ja nuku uudelleen.?

?Hyv?? y?t?, mamma!?

?Hyv?? y?t?!?

Hanna j?tti oven selki seljalleen ja ry?mi yl?s vuoteelle j?lleen. Nyt h?nen sopi n?hd? ?iti?kin avonaisesta ovesta. Siell? h?n yh? istui sohvalla, kirkkaassa lampun valossa ja kutoi niin ahkerasti. Tuo rakas, rakas ?iti! Kuinka lempe?t ja kauniit h?nen kasvonsa olivat. Ja puku, kuinka siisti ja puhdas. ?idin vaatteissa olikin jotain erinomaista, jotain h?nest? itsest??n. Aitassa k?ydess??n t?ytyi Hannan usein pys?hty? niit? hyv?ilem??n, niin herttaisilta ne n?yttiv?t riippuessaan siell? naulassa. Kaikki muukin, mik? vaan oli ?idin omaa, se Hannan mielest? oli ik??nkuin pyhitetty?. Eik?h?n ?iti jollain tavalla eroittunut muista ihmisist? ulkomuotonsakin puolesta? Eik? ollut suloisempi, rakastettavampi kuin kukaan muu? Ja viisaampi h?n ihan varmaan oli. ?iti tiesi kaikki, ymm?rsi kaikki. Teki aina oikein. Lieneek? ?idill? koskaan pahoja ajatuksia ollut ja lieneek? h?n koskaan lapsenakaan synti? tehnyt. Ei suinkaan, mahdotonta vallan! Kunpa h?nest?kin kerran tulisi yht? hyv? ihminen kuin ?iti oli,-ei, niin hyv?? ei h?n toki voinut toivoakaan itsest??n, mutta v?h?n sinnep?in edes. Siihenkin jo tyytyisi. Jos h?n aina koettaisi seurata ?idin esimerkki? ja pyyt?isi neuvoa ?idilt? kaikessa. Ehk? sitten v?hitellen tulisi yh? paremmaksi. Kun vaan koko ik?ns? saisi olla ?idin luona; muuta h?n ei toivoisi. ?iti ja is?,-ne olivat kuitenkin kalliinta maailmassa. Ines raukka, h?nell? ei ollut ?iti?. Kuinka h?n mahtoi olla kauhean onneton. Ett? h?n jaksoi el??k??n. Hyv?, rakas Jumala, anna papan ja mamman el?? kauan, kauan, el? ota heit? pois, el? salli heid?n kuolla, rakas, rakas, armias is? taivaassa-!

Mik? se oli? ?iti s?ps?hti, pani sukan-neuleen p?yd?lle ja nousi kuuntelemaan. Hevonen pys?htyi portille. Puhetta kuului ja-nyt ajoi hevonen pois. Olikohan se is?? Raskaat askeleet nousivat portaita yl?s. Etehisen kello soi, ?iti meni avaamaan. Hyv? toki, ett? is? tulee kotiin ja ?iti raukka p??see levolle.

Tyytyv?isen? k??ntyi Hanna toiselle kyljelleen ja p??tti nukkua.

?T??ll? on ruokaa, Oskar, tule sy?m??n.?

?iti palasi ruokasaliin. Ep?vakaisia askeleita kuului, sitten t?ytt?ys p?yd?n syrj??n ja vihaista murinaa.

Olikohan is?-?

Hanna nosti ?kki? p??t??n ja katsoi ruokasaliin, mutta ?iti veti samassa oven kiinni.

?Mit? helkkaria sin? katselet minua? Etk? tunne? Kamreeri Mellin min? olen. En aave enk? kummitus.?

Sanat kuuluivat selv??n, vaikka ovi oli kiinni.

?Min? en k?rsi tuommoisia silm?yksi?, en, perhana vie, k?rsik??n.?

?Sy? nyt vaan, en min? sinuun katso.?

?Katsotpas. Salaa aina katsot, etk?s luule minun huomaavan. Ja sitten sin? puhut niin saakelin surullisella ??nell?. Niinkuin olisit muka marttyyri. Kuule, Selma, tuo on minulle suuri loukkaus.?

?Puhu hiljempaa, ettei lapset her??.?

?Joko minua nyt kiellet??n puhumastakin omassa talossani. Niin, niin,

Selma, kyll? min? tied?n, sin? soisit p??sev?si minusta. Olen muka niin

heitti? mies, juomari, ja mit? kaikkia lienenk??n. Sin? vihaat minua,

Selma, el? kiell?k??n, sin? vihaat minua.?

?Oskar hyv?, sy? v?h?n pikemmin, ett? p??set nukkumaan. Kello k?y jo kolmatta.?

?Nukkumaan? Mink?t?hden nukkumaan? Taidat luulla, ett? min? olen humalassa. Mutta siin?p? petyt. Min? en ole humalassa enemp?? kuin sin?k??n. Mit? roskaa t?m? on??

?Kylm?? vasikan paistia.?

?Kylm??? Miks'ei l?mmint?? Min? en huoli kylm?st?.?

?Eih?n n?in keskell? y?t? voi hellaan tulta laittaa. L?mmitet??n sitten aamiaiseksi.?

?Tuommoinen vaimo minulla on, joka ei anna edes kunnollista ruokaakaan.

Kyll? t??ll? itse sy?tte ja juotte, mutta minusta ei kukaan v?lit?.

Onko t?m? laitaa? Kylm?? vasikan paistia. Sy? itse, min? en huoli.?

?Ehk? l?hdet sitten levolle??

?Anna sen lampun olla. Vai meinaatko j?tt?? minut pime??n.?

?Enh?n toki. Olisin vaan n?ytt?nyt valkeata, jos olisit s?nkykamariin mennyt.?

?Min?p? en mene. En hievahdakaan t?st?. Huokaile vaan, mit? huokailet. Min? en l?hde, en sittenk??n. Kylm?? vasikan paistia, kun mies v?syneen? tulee kotia. Herra jesta! Ja t?t? minun pit?? k?rsi?.? H?n l?i nyrkill? p?yt??n. ?T?t? minun pit?? k?rsi?.? Ja taas h?n l?i p?yt??n, ett? astiat kilisiv?t.

?Hyv? Oskar!?

?Ja t?t? minun pit?? k?rsi?.? Uusi kolahdus.

?Oskar, herran t?hden, sin? s?rjet astiat.?

?S?rkyk??t, min? v?h?t. Palasiksi menk??t kaikki.?

?Lapset pelj?styv?t. Malta mielt?si, Oskar.?

?Tiehesi siit?. Minun rahallani ne ovat ostetut. Tiehesi, taikka min? sinulle annan-!?

?Hyv? Jumala, ly?k? h?n mammaa?? Hanna t?ytt?si ruokasaliin. N?ki is?n tummanpunaisena istuvan tuolilla; silm?t muljottivat py?re?n? p??ss? ja nyrkki oli kohona ?itiin p?in, joka seisoi vieress? ja koetti est?? h?nt? p?yt?? hakkaamasta.

?Pappa, pappa, voi, voi, el? ly? mammaa, el? ly?, el? ly?!?

Hanna tarttui kiinni is??n; h?n vapisi kiireest? kantap??h?n. Is?n k?si vaipui alas; tyls? katse k??ntyi lapseen, joka oli siin? paidallaan, kalpeana kuin kuolema.

?Pappa-pappa-el?-? soperteli Hanna; ei voinut en?? puhua. Ruumis vavahteli, silm?t k??ntyiv?t nurin ja sormet puristivat kankeina is?n nutun hiaa.

?Lapsi kulta, oma, rakas lapseni!?

?idin l?mpim?t k?sivarret kietoontuivat Hannan ymp?ri; hiljaa irroitettiin j?yk?t sormet ja-niin, enemp?? h?n ei tiennyt, mutta s?ngyss? h?n taas oli peitteihin k??rittyn?, kun tointui.

?Juo v?h?n vett?, Hannaseni. Kuinka sinun nyt on??

?Hyvin, mamma.?

?iti koetteli k?dell? h?nen otsaansa.

?Aivan sin? olet m?rk?n? hiest?.? H?n puhui yht? lempe?ll? ja tyynell? ??nell? kuin ennenkin.

?Kas t?ss?, lapseni, ota v?h?n rohtoja, ne rauhoittavat. Noin, ja nyt muutamme kuivan paidan.?

Sitten ?iti peitteli h?nt? niin huolellisesti ja suuteli poskelle.

Kuinka hyv?lle tuo ?idin hell? huolenpito tuntui.

?Saatkohan jo unta, lapseni??

?Kyll? luulen.?

?Menisin auttamaan pappaa levolle, jos uskaltaisit j??d? t?nne yksin.?

?Mamma menee vaan.?

?Vienk? lampunkin mukana, ehk? sitten paremmin nukut.?

?Niin, sama se on.?

?iti suuteli h?nt? viel? kerran, pyyhki hiuksia otsalta, silitteli poskea ja l?ksi sitten pois. Ruokasalin l?pi h?n meni s?nkykamariin. Pime?? oli ja hiljaista. Ei Hanna jaksanut paljon mit??n ajatella, h?nt? niin kummallisesti raukaisi. Kyynelet rupesivat valumaan silmist?, noin vaan ihan itsest??n, ja viljalta niit? tulvasikin. Ei h?nell? eritt?in paha mieli ollut, vaikka itki, tuommoinen melkein suloinen v?symys vaan tuntui pitkin ruumista. V?list? viel? p?yristytti v?h?n, mutta harveni sekin harvenemistaan. Tyyny oli k?ynyt m?r?ksi; h?n siirsi p??ns? kuivalle kohdalle. Alkoi tuntua yh? rauhallisemmalta; kyynelet herkesiv?t tulemasta, silm?t painuivat umpeen.

Luuli Hanna viel? kuulevansa ?idin hiljaisia askeleita ja n?kev?ns? jotakin valoa; mutta ei h?n jaksanut sit? tarkemmin katsoa eik? p??ssyt en?? oikein hereille. Uni oli niin makeata, niin makeata. H?n nukkui yht? mittaa aamuun saakka.

Oli jo valkoinen p?iv?. Hanna makasi hiljaa ja levollisena, ei j?sent?k??n h?n liikuttanut. ?iti seisoi hetken vuoteen ??ress? ja katseli h?nt?, her?tti sitten Jussin ja l?ksi rauhoitettuna takaisin ruokasaliin.

?Hanna! Nouse yl?s kuulustelemaan minun l?ksyj?ni. Hanna, etk?s ala nousta.?

Jussi se oli, joka h?nt? pudisteli.

?Anna Hannan maata?, puhui ?iti ruokasalista. ?Tule t?nne, mamma kuulustelee.?

?Saattaisi Hannakin jo nousta, kun kello on yli seitsem?n.?

Jussi meni kuitenkin kirjoineen ruokasaliin.

Yli seitsem?n? T?ytyi kai sitten nousta, vaikkei viel? olisi oikein jaksanut. Silm?t puoliummessa kohosi Hanna istumaan, veti polvet koukkuun ja kietoi k?det peitteen p??ll? niiden ymp?ri. P?? ny?kkyi; nukutti viel? kovin. Mutta mitenk?s olikaan? T?m?n p?iv?n l?ksyt? Maantiedett?, ranskan kielt?-niin, jopa h?n ne eilen luki. Ja osasi my?s jotakuinkin.

Sit? miettiess??n Hanna vasta oikein her?si. Y?llinen tapaus selveni samassa h?nen muistoonsa. N?ki taas is?n samassa uhkaavassa asemassa, huulet turpeana, silm?t vihaisina, n?ki ?idin kalpeana, h?t??ntyneen? vieress?. ?iti raukka!

Hanna tunsi itsens? kauhean onnettomaksi. Koko maailma oli ?kki? muuttunut niin oudoksi ja kolkoksi.

Rintaa pakoitti,-ei se sairautta ollut, tuommoista tuskaa ja poltetta vaan. Eik? huokuminen k?ynyt niinkuin ennen. Harvempaan ja syvemp??n t?ytyi h?nen vet?? ilmaa, ja sitten taas olla v?h?n aikaa melkein hengitt?m?tt?.

Vakavalla ??nell? kertoi Jussi ruokasalissa Aaprahamin kutsumuksesta. Lomassa aina kuului ?idin vieno ??ni, yht? hiljaisena kuin ennenkin, mutta suloisempana viel? ja rakkaampana jos mahdollista.

Puoli kahdeksan kello l?i. T?ytyi jo nousta pukeutumaan, ett? enn?tt?isi kouluun. Kas, kuinka h?n nyt tuntui heikolta. Ja p??t? huimasi, silmien edess? py?ri niin somia, t?risevi? vinkuroita ja korvissa soi, ett? kumisi. Parasta istua lattialla ja siin? hiljakseen panna sukat, keng?t jalkaan. Niin h?n teki. V?hitellen sitten pukiessa p?? taas selveni ja voimat tulivat takaisin.

Aamiainen oli p?yd?ss?. Siell? Jussi jo istui ja kuori suurta perunaa.

?iti toi maitokannua ky?kist?.

?Hanna kulta, tule sy?m??n sin?kin.?

?Ei minua maita.? Oikein mielt? k??nsi, kun vaan ajattelikin ruokaa.

Mutta ?iti k?vi niin huolestuneen n?k?iseksi.

?Taikka jos ottaisin sent??n pienen voileiv?n.?

?Tee se, lapseni, niin vahvistut. Ja min? menen keitt?m??n sinulle yhden munan.?

?Minulle my?s, koska Hannallekin.? Jussi katsoi vakaalla vaatimuksella ?itiin. ?Koska Hannallekin.?

?Sin? olet terve, eth?n sin? tarvitse. Ja n?ytt??p? sinua maittavan muukin ruoka. Sy?h?n ensin kaikki nuo perunat, jotka olet kuorinut talrikillesi.?

?Niin, Hannalle vaan aina, eik? minulle milloinkaan. En rupea sy?m??n, enp?s rupea. Enk? mene kouluun.?

Jussi laski veitsen ja kahvelin p??tt?v?isesti p?yd?lle eteens?. Otsa rypyss?, huulet pullollaan h?n uhkaavana turrotti ?itiin; h?nelle oli muka tehty suurta v??ryytt?.

?iti oli totinen, mutta ei virkkanut sanaakaan. Otti tyhj?n karotin p?yd?lt? ja l?ksi ky?kkiin.

?Kuinka sin?, Jussi, mammalle tuolla tavalla puhut?, nuhteli Hanna ?idin poissa ollessa.

?Mit?s minulle ei keitet? munaa?? Jussi puri hammasta ja oli hirmuisen vihainen.

?iti tuli samassa takaisin peruna-vadin kanssa.

?Ei mamma huoli keitt?? minulle munaa; en min? kumminkaan jaksa sy?d? muuta kuin t?m?n voileiv?n.?

Sek??n ei tahtonut menn? alas. Pala tarttui kurkkuun jok'ainoan kerran.

?Etk?h?n jaksa? Min? annoin jo panna veden tulelle.?

?En min?.? Hanna nieli ja nieli. Niin v?kin?ist? oli tuo sy?minen.

?Pikkuisen maitoa, jos mamma on hyv? ja kaataa. Puoli lasia vaan.

Kiitoksia, ei en??.?

Maidon avulla leip? helpommin painui ja sai kun saikin Hanna siit? vihdoin lopun. K?det ristiin vaan, sitten niiaus ?idille.

?Kiitoksia, mamma!?

?Etk? en?? sy???

?En, kiitoksia!?

Niiaus taas; mutta ?iti ei sit? en?? n?hnyt. H?n oli vaipunut ajatuksiinsa ja katsoi alas talrikille. Mit? lienee miettinyt? Muisteliko y?llist? ja oliko siit? murheissaan? ?iti raukka!

Hannan syd?nt? pakoitti ja vedet tahtoivat nousta silmiin. Mutta h?n taisteli urhoollisesti vastaan, r?p?ytti luomia, karisti kurkkua ja joi vett?. Ei nyt auttanut itke?, t?ytyih?n menn? jo kouluun. Kello nelj?nnest? vailla yhdeks?n.

Viel? kerran h?n katsahti ?itiin. H?n istui yh? samalla lailla, p?? k?den nojassa, silm?t alas luotuina. Kuinka sile?sti ja kauniisti h?nen mustat hiuksensa olivat kammatut ja otsa niiden alla, kuinka se oli valkoinen ja puhdas.

?Jussi, sy? pian, ett? joudut kouluun.? Hanna puhui hiljaa, h?n ei tahtonut ?iti? h?irit?.

Jussilla oli suu t?p?isten t?ynn?. H?nen silm?ns? k??ntyiv?t kelloon, noin rauhallisesti vaan. Eik? poika h?t?illyt, vaikka pitk? viisari oli kymmenen p??ll?, tyytyv?isen? h?n yh? jatkoi sy?mist??n.

Hanna sieppasi toiselta p?yd?lt? kirjat kainaloonsa ja l?ksi. Jalat eiv?t liikkuneet nyt niin keve?sti kuin ennen; mutta mit? se teki, kovaa kiirett? ei viel? ollutkaan. Eik?s tornin kello ly?nytkin vasta puoli? Heid?n siis oli kahtakymment? minuttia edell?. Hanna seisoi hetken portailla ja hengitti raitista, virkist?v?? ilmaa. Sitten h?n verkalleen astui koululle p?in, kukkatorin yl?reunaa pitkin.

Puista karisseet keltaiset lehdet kahisivat h?nen jaloissaan ja ilmassakin niit? lenn?tteli tuuli. Syksyinen aurinko loi yst?v?llist? valoa taivaalta; puiden lomista tunkivat s?teet kirkkaina ja iloisina esiin.

Varpuset hyppeliv?t kadulla ja noukkasivat aina v?h?n v?li? maata. Siirtyiv?t jonkun verran, kun Hanna heit? l?heni, laskeutuivat alas j?lleen, sihersiv?t, hyppeliv?t, noukkivat ja taas sihersiv?t. Viimein koko parvi ?kki? tohahti yl?s, aivan kuin k?skyst?, ja lensi kauas pois.

Hanna k?veli eteenp?in; k?veli puolittain kuin unessa; ei n?hnyt eik? huomannut paljon mit??n. K?veli, k?veli, ja k??ntyi kirkon kulmasta toiselle kadulle. H?n tunsi hyvin t?m?n tien, oli sit? polkenut monta vuotta; ei h?n hourup?isen?k??n olisi harhaan mennyt.

?Hanna, Hanna, hyv?? huomenta! Hanna kulta, p?iv??, p?iv??, mit? sinulle kuuluu? Kerro jotain uutta, jos tied?t!?

Koko joukko toisia koulutytt?j? oli Hannan ymp?rill?. Iloisia, huimap?isi? niinkuin ennenkin. ?Kuules, Hanna, kuules, kun semmoinen liuma lyseolaisia k?vi ?sken meid?n ohitsemme ja nostivat lakkia ja pys?htyiv?t sitten tuonne nurkalle meit? katselemaan. Me k?velimme niin totisina heid?n ohitsensa, ei yksik??n meist? vet?nyt suutansa nauruun. Emmek? olleet heit? n?kevin?mme, mutta nyimme kaiken aikaa toisiamme kyyn?sp?ill?. Siin? oli Hjallakin ja Onni ja Armas ja Otto. Niin ja kuule sin?, Hanna, arvaa, kuka viel? oli joukossa. Arvaa, arvaa! Herranen aika, tytt?, onhan sinun hattusi v??rin p?in,-kukka takana.? Se k??nnettiin.

?No, koetahan arvata, Hanna kulta. Kuule, tytt?, mit? sin? olet noin totinen? Sano, sano! Vai sek? sinua surettaa, kun et Hanskia n?hnyt??

Kuinka vieraalta ja oudolta tuo riemu tuntui ja kuinka se Hannaa vaivasi. Eilen h?n viel? itsekin tuolla tavalla nauroi ja liverteli. Oliko mahdollista? Eilen viel?? Ja se h?nt? tosiaan huvitti? Kummallista! Nyt oli kaikki kuin unen-n?k??, kaukaista ja h?m?r??. Lehti oli k??ntynyt, koko maailma muuttunut. Saattaisiko h?n en?? koskaan olla iloinen ja nauraa niinkuin nuo toiset. Kuinka paljon niill? riitti puhumista ja kuinka ne jaksoivat hyppi? ja meluta. Mutta heill? onnellisilla ei ollutkaan semmoista suurta salaista surua kuin Hannalla, semmoista, jota ei kukaan saanut aavistaakaan. Ei kukaan, ei edes paras yst?v?, ei Olga, ei Betty eik? yksik??n. Sill? se koski is?? ja ?iti?; heid?n v?li??n, heid?n onnetonta, s?rkynytt? v?li??n. Karvas ahdistus nousi Hannan kurkkuun; muiden huomaamatta pyyhki h?n pari t?ytel?ist? kyynelt? silmist??n.

?Hanna rukka, mit? kirjoja sin? kannat kouluun? N?hk??s, tyt?t, h?nell? on Tuomas a Kempis, Kristuksen seuraamisesta ja-mik? se on t?m? toinen-ruotsalainen ?Det kristliga ?ret?. Hanna rakas, kulta, naistako sin? aiot lukea ranskaa ja maantiedett???

Ines'in iloinen nauru kaikui varmaan aina lyseolle saakka.

?idin kirjat h?n ep?huomiosta oli ottanut. T?ytyik? nyt menn? takaisin.

?Ei, ei, saat lainata minun kirjani. Ja minun-ja minun--?, huudettiin h?nen ymp?rill??n.

Portaita yl?s t?ytt?si iloinen el?m?iv? joukko.

?Hss, hiljaa, tyt?t, hiljaa, johtajatar!?

?Hyv?? huomenta, lapset!? Johtajatar meni arvokkaana heid?n ohitsensa ja melu alkoi uudelleen.

?Mutta, mit? se on niin vakainen t?n??n, tuo pikku Hanna. Koetellaanpa, tyt?t, saammeko h?net nauramaan??

?Voi, ei, p??st?k??, antakaa minun olla. Aino, Aino!?

?Elk?? kiusatko h?nt?, ehkei h?n ole terve.? Olga se oli, joka tuli h?nelle avuksi.

?Hanna rukka, oletko sairas? Kivist??k? p??t?si? Sano, kulta, sano!?

?Hanna, el? sin? ole noin surullinen, min? kerron sinulle jotain hauskaa. Tied?tk?s, se on niin viisasta, et usko, kuinka viisasta. Tulepas t?nne.?

Ei Hanna tahtonut kuulla. Etehisen h?lin?st? h?n vihdoin p??si onnellisesti pakenemaan luokalle. Sai Olgalta ranskan kieliopin ja meni istumaan omalle paikalleen. Aukaisi kirjan, katseli, k??nteli lehti?. Ne olivat niin kuolleita kaikki nuo kirjaimet. T?m?n p?iv?n l?ksy,- tuostahan se alkoi. Hanna luki kertaalleen ensimm?isen kappaleen, luki sen uudestaan, luki viel? kolmannenkin kerran. Ei tiennyt, mit? luki; ajatukset olivat hajallaan, huomio tyls?.

Mitenk?h?n siell? kotona nyt oli? Viel?k? is? nukkui, vai oliko h?n jo noussut. Puhuiko yht? vihaisesti ?idille kuin y?ll?? Jos h?n edes pyyt?isi ?idilt? anteeksi ja olisi sitten oikein, oikein hyv?, ettei ?iti en?? olisi niin murheellinen. Mutta tavallisesti is? oli huonolla tuulella n?in aamusilla; ei puhunut paljon mit??n, k?veli vaan huoneesta huoneesen, otsa rypyss?.

Rukouksiin soitettiin. Tyt?t asettuivat paikoilleen, toiset luokkalaiset pitkin seini? seisoivat. Muutamilla oli virsikirjat k?dess?, muutamilla ei. Kaikki olivat jotenkin hiljaa.

Johtajatar oli p?yt?ns? luona ja katseli lasisilmien takaa vakavasti ymp?rilleen. Virsikirja h?nell? oli k?dess? ja raamattu auki p?yd?ll?.

?Otetaan virsi sata nelj?kymment? yhdeks?n.?

Tuo rakas, tuttu, josta Hanna kaikkian enin piti.

Selailtiin kirjoja hetkinen; sitten raikkaat, lapsekkaat ??net alkoivat virren harmonion s?est?ess?. Juhlallisempaa se oli ja kauniimpaa kuin koskaan ennen. Hanna ei voinut laulaa; kurkusta ei saanut ??nt?, se oli t?ynn? pakahduttavaa karvautta. Mutta h?n kuunteli sit? hartaammin. Ja h?nest? tuntui, kuin olisi sielu kohonnut yl?s s?velten kantamana, aina taivaasen saakka, jossa vaipui armiaan is?n hell??n, suojelevaan syliin. Niin suloista se oli, niin turvallista.

?Rakas Jumala, rakas, armollinen Jumala, ettei pappa en?? joisi, ettei h?n olisi paha mammalle, ett? mamma olisi onnellinen ja ett? kaikki olisimme sinun omiasi. Ja hyv?, rakas is? taivaassa, el? salli heid?n koskaan kuolla, ei papan eik? mamman eik? Jussin.?

Voimattomuus h?net taaskin valtasi. Maailma musteni silmiss?, laulu kuului ep?selv?n?, kaukaisena huminana korviin. P??t? huumasi; h?n putosi alas tuolille istumaan ja painoi otsan p?yt??n. Kyynelet tulvana valuivat silmist?; ensin h?n hiljaa itki, sitten jo kovaa nyyhkytt?en. Se helpoitti tuskaa, eik? h?n t?ll? hetkell? v?litt?nyt siit?, ett? ne nyt kaikki h?neen katsoivat.

Virsi oli loppunut. Rauhallisemmaksi k?vi v?hitellen Hannan mieli, vaikka j?ikin h?n istumaan samalle asemalleen. Aivan kuin unessa kuuli h?n siin? johtajattaren tasaisen ja levollisen ??nen lukevan raamattua ja herran siunausta. Tuli sitten hetkinen hiljaisuus, jota seurasi yleinen h?lin? ja liike.

?Onko Hanna kipe??? Johtajattaren k?si laskeutui hell?sti h?nen kaulansa ymp?ri.

?Ei, en min? kipe? ole.?

?Kyll? h?n on.?

?On, on?, kuiskailivat tyt?t ymp?rill? ja ker??ntyiv?t niin likelle kuin mahdollista.

?H?n ei ole puhunut paljo sanaakaan koko aamuna ja me huomasimme kohta, kuinka h?n oli kauheasti kalpea. Eik? totta, tyt?t? Kyll? h?n on hyvin kipe?.? Niin p??tti Siiri, ja toisetkin uskoivat samaa. Ja sitten he j?iv?t kaikki siihen katsomaan, puoleksi uteliaina, puoleksi s??lien.

?Ehk? Hanna menee kotiin. Taitaa olla parasta.?

?Kyll? min? jaksan olla, en min? ole kipe?. Saanko j??d???

Ja kouluun h?n j?i, Seurasi tarkkaavana opetusta tunti tunnilta. Virkistyikin tavallaan; vaikka polte rinnan alla v?h?n v?li? muistutti kotoisesta suuresta surusta.

Viimeinen tunti oli mennyt. Kilvassa tyt?t kaikki etehiseen, hattu toiseen k?teen, toiseen nuttu ja sitten portaita alas, ett? jytisiv?t sein?t.

?Hiljaa, lapset, hiljaa?, huusi johtajatar heid?n j?lkeens?, mutta kuka joutui sit? kuulemaan.

Hanna oli j??nyt viimeiseksi. Seisoi siell? etehisess? viel? ja pani sadenutun alempia nappia kiinni.

Otti sitten p?yd?lt? ?idin kirjat, niiasi johtajattarelle ja tarttui oveen.

?Kuinka Hanna voi nyt??

?Kiitoksia, hyvin.?

Hiljakseen astui h?n alas kadulle. Lyseolta p?in sy?ksyi pauhaava liuma poikia, Jussi niiden joukossa.

?Osasitko l?ksysi, Jussi??

?Osasin!?

?Eih?n sinulta kysyttyk??n?, muistutti Immo.

?Mutta olisin osannut, jos olisivat kysyneet. Pitk?nen, Pitk?neen, ptruuh! Mihink? ajatte??

?Ptruh, ptruh! Rantaan min? ajan. Tuleeko Jussi mukaan??

Hevonen oli pys?htynyt. Pitk?nen seisoi k?rryill??n ja katseli hymysuin

Jussiin olkap??ns? yli. N?yttiv?t olevan vanhoja tuttuja.

?Odottakaa! He, Hanna, pelasta kirjat!?

Kadulle h?n ne viskasi, ett? lehdet huiskin, h?iskin ymp?ri lensiv?t, ja yl?s hypp?si poika k?rryille.

?Jussi, sin?, voi, voi, tuota poikaa!?

Mutta Jussi ei kuullut mit??n. Alas rantaan h?n t?rryytteli Pitk?sen takana, piteli t?t? molemmin puolin kupeista kiinni ja seisoi tanakkana, vaikka tutisivatkin jalat.

Hanna kokoili kirjat kadulta, mik?s siin? muukaan auttoi, ja sitten h?n l?ksi astumaan kotia p?in. Yksin k?veli; ajatukset edelt? riensiv?t. Onkohan siell? tapahtunut mit??n t?ll? ajalla? Viel?k?h?n is?-?

Ahdistava tunne kourasi syd?nt?. H?n kiirehti askeleitaan. Kotikartano n?kyi jo tuolla. Sama kuin ennen, eik? kuitenkaan sama. Ennen se aina iloisena loisti vastaan, nyt jurotti niin synkk?n?, ett? rintaa kivisti. Ennen aina ik??nkuin luokseen houkutteli, nyt oudon kolkkona, vaikenevana seisoi.

Likell? porttia tuli Mari vastaan paperilippu k?dess?.

?Mihink? Mari menee??

?Apteekkiin.?

?Kuka on kipe?n?? Kuka, sanokaa pian! Onko mamma??

?Pappanne tuota lienee.?

?Oikeinko huonona??

?Eik?h?n, koska tohtoria haettiin.?

Mari veti huivin solmua kiinnemm?ksi ja k??ntyi apteekkiin p?in.

Hanna juoksi portaita yl?s; tuli etehiseen.

?En voi sanoa viel? mit??n varmaa, hyv? rouva, t?ytyy tarkastaa ensin. Huomenna saamme n?hd?. Mutta jos erinomaisempaa sattuu, niin l?hett?k?? minulle sana.?

L??k?ri se oli, joka hattu k?dess? seisoi ruokasalin ovella ja puhui ?idille.

?Rohtoja annatte, niinkuin sanoin, t?n? p?iv?n? kahdesti ja aamulla taas kerran. Hyv?sti!? H?n kumarsi, painoi hatun p??h?ns? ja l?ksi.

?Onko pappa kovasti kipe??? Hanna kuiskaamalla kysyi.

?Kyll? h?n on, mutta ehk? se menee pian ohitse. Muistakaa vaan olla hiljaa. Varoita, lapseni, Jussiakin.?

Niin hiljaa, niin hiljaa. Varpaillaan Hanna hiipi ruokasalin l?pi lastenkamariin ja v?ltti siell?kin huolellisesti kaikkea kolinaa.

Oliko Jumala kuullut h?nen rukouksensa? Oliko tehnyt is?n sairaaksi, ett? saisi h?nt? katumaan ja parannusta tekem??n?

Hanna seisahtui ikkunan eteen ja katsoi yl?s taivasta kohden. Valkoiset pilvihattarat siell? ajelivat toisiaan. Niiden v?list? n?kyi korkea, sininen taivas ja siell? ylh??ll? asui h?n, joka kaikki voi, jolle ei mik??n mahdotonta ollut. Saattoi est?? is?? juomasta ja olemasta ?idille paha. Niin, saattoi h?n senkin, jos vaan tahtoi. Ja miks'ei h?n tahtoisi? Kun h?nelt? sit? oikein ahkerasti ja oikein hartaasti rukoilisi. Joka p?iv?, monta kertaa p?iv?ss?.

Muutamia viikkoja makasi is? vuoteen omana. L??k?ri k?vi uutterasti h?nen luonaan ja m??r?si v?h?n v?li? toisia rohtoja.

?iti alituisesti istui is?n vuoteen ??ress?. Kalpeaksi h?n oli k?ynyt ja hyvin v?syneelt? h?n n?ytti, mutta toimessa h?n kumminkin oli ja piti huolta kaikesta, vaikk'ei itse joutunutkaan joka paikkaan nyt niinkuin ennen. Hanna koetti auttaa, miss? suinkin voi. Muistutti Jussia lukemaan, kuulusteli h?nen l?ksyj??n ja oli aina valmis milloin rukouksilla, milloin varoituksilla estelem??n h?nt? pahanteosta, johon pojalla oli erinomaisen hyv? taipumus. Harjoittikin h?n sit? enimmiten noin niinkuin ratokseen vaan, varsinkin t?h?n aikaan, kun ?iti oli sidottu is?n sairashuoneesen ja vapaus niinmuodoin suurempi. Oli niin hauskaa karata tuon tuostakin aina piikojen kimppuun ky?kiss?, l?ylytt?? niit? aika lailla ja tehd? kiusaa, mink? enn?tti. ?k?isi? ne olivat kuin pippurit ja uhkasivat menn? mammalle kaipaamaan, mutta eiv?tp? sent??n menneet. Eik? siit? Jussi suurta v?li? pit?nyt, vaikka olisivat menneetkin, katsoi h?n vaan valmiiksi, miss? p?in lakki oli, ett? p??si livist?m??n tiehens?, jos vaara tuli. Hanna se tavallisesti p??si v?liin n?iss? kahakoissa ja asetti rauhan, ellei viljoin niin vaivoin. Lepytteli piikoja, nuhteli Jussia, houkutteli ja selvitteli parhaimman mukaan ja siihen se sitten tavallisesti j?i.

V?hitellen is?kin alkoi parantua. Istuskeli jo kiikkutuolissa y?nuttuun ja tohveliin puettuna ja poltti piippua. ?iti valmisteli h?nelle erikoisruokia ky?kiss?; laitteli ne somasti salvetin peitt?m?lle tarjottimelle ja kantoi itse sis??n.

Mink?t?hden lieneekin kaikki ?idin k?siss? syntynyt paremmin kuin kenenk??n muun. Ruokakin n?ytti niin ihmeen siistilt? ja maukkaalta tuossa, kun h?n sit? vei Hannan ohitse, ja niin hyv?lt? se tuli, ett? oikein rupesi mieli tekem??n. Mutta sit? oli laitettu vaan papan varalle, eik? Hanna toki muutenkaan olisi tahtonut noita herkkuja. ?idille oli paremminkin tarpeen, jos jotain j?i, taikka sitten Jussille, jolla aina oli kova ruokahalu.

Hanna katsoi kirjaansa.

?Pourquoi, mink?t?hden, pourquoi, mink?t?hden-?

Kuinka hauskaa, ett? is? tuli terveeksi, niin ?itikin p??si taas oleskelemaan enemm?n heid?n kanssaan. Huoneet olivat niin tyhj?t ja kolkot ilman ?iti?. Mik? kumma siin? lienee ollut, mutta heti kun ?iti tuli sis??n, vaikka olisi mennyt suojan l?pi vaan, se samassa muuttui iloisemmaksi.

?Pourquoi, mink?t?hden, pourquoi, mink?t?hden-?

?Ankaraa dieetti?, kaikella muotoa, ei olutta eik? totia, korkeintaan lasi punaista viini? silloin, t?ll?in.?

L??k?ri ja ?iti tulivat makuuhuoneesta ruokasaliin.

?Kiitoksia nyt hyvin paljon, tohtori?, kuului ?idin vieno ??ni.

Etehiseen meniv?t. Siell? viel? puhetta jatkoivat, mutta Hanna ei sanoja eroittanut.

Niin, kunhan is? vaan malttaisi olla totia ja olutta juomatta. Ehk? sent??n, kun l??k?rikin kielsi. Olipa kumminkin hyv?, ett? h?n sen teki. Jumalaa siit? varmaan tuli kiitt??. Hannan syd?n k?vi l?mpim?ksi.

Sitten is? jo sai liikkua muissakin huoneissa, mutta ulkona h?n ei viel? k?ynyt. Ensimm?lt? h?n oli hiljaisempi kuin ennen ja tyytyv?isempi. N?yttip? viihtyv?n kodissa jotenkin hyvin. Vaikk'ei ?iti mit??n puhunut, ymm?rsi Hanna kuitenkin, ett? h?n toivoi is?n muuttuneen. Semmoinen tyyni, rauhallinen ilo koko h?nen olennossaan ilmestyi, ja kuinka hartaasti h?n koetti is?n mielt? noudattaa, miss? ik?n? voi. Ihmeellisesti h?n aina arvasikin is?n kaikki halut ja tarpeet, ennenkuin h?n niit? enn?tti viel? lausuakaan.

Mutta eih?n t?t? varsin kauan kest?nyt. Sen mukaan kuin voimat varttuivat, alkoi is? k?yd? tuskaisemmaksi. Punaista viini? haettiin yh? tihe?mp??n, pullo pullon j?lkeen.

Er??n? sunnuntaina h?n oli tavattoman levoton. Heitt?ytyi sohvalle ja otti sanomalehden k?teens?; viskasi sen samassa pois, nousi yl?s taas ja meni ky?kkiin. Seisoi hetken ja katseli, kun ?iti paistoi ohkaisia pannukaakkuja. Tuli takaisin lastenkamariin, seisahtui ikkunan eteen, pani k?det ristiin p??ns? taakse ja katseli ulos kadulle. Haukotteli pitk??n.

Papalla on vissiin ik?v?, arveli Hanna. Rupesi kertomaan kaikenmoista koulusta, mutta huomasi, ettei se is?? huvittanut. Mit? h?nen piti parempaa keksim?n? Oli hetken ??neti ja mietti. Sitten huomasi.

?Pappa!?

?Hm??

?Eik? pappa tahtoisi pelata mariaagia??

?Osaatko sin???

?Kyll? min? osaan.?

?No, koetetaan pilanp?in.?

N?yttip? kohta virkistyv?n. Hanna oli mieliss??n. Mentiin is?n huoneesen, kortit otettiin esiin ja peli alkoi. Hanna oli koko mestari, miss? lienee oppinutkin. V?list? h?n kuitenkin pelasi hullusti, mutta sen teki tahallaan, ett? is?kin voittaisi. Arveli h?nen muuten tulevan pahoilleen.

Puolisen sy?ty? jatkettiin peli? viel?. ?iti istui nojatuolissa siin? vieress? ja katseli. Mutta illempana is? kyll?styi ja tahtoi lopettaa. Nousi yl?s, sytytti papyrossin ja lupasi menn? k?velem??n. Sit? sanoessaan h?n v?ltti katsoa ?itiin.

Ilta kului kulumistaan, mutta is?? ei n?kynyt takaisin tulevaksi. Hanna luki l?ksyj??n, ?iti opetti Jussia ja loi tuon tuostakin silm?ns? kelloon. Niin teki Hannakin, ja varmaan he molemmat samaa ajattelivat. Ei kuitenkaan toinen eik? toinen mit??n virkkanut.

Oli niin tukalan ik?v??. Pelko ensiksikin is?n suhteen. Jos h?n nyt joutui johonkin olutta tai totia juomaan ja sairastuisi taas uudelleen. Taikka tulisi humalassa kotiin ja kohtelisi ?iti? samalla lailla kuin silloinkin. Hannaa oikein p?yristytti.

?iti raukka! Kuinka h?n oli rauhaton. Hannan k?vi h?nt? kovin, kovin s??li. Teki mieli menn? syleilem??n, suutelemaan, mutta ei sent??n kehdannut.

Jussi sitten kaiken lis?ksi oli niin tavattoman ?ksy. K?rsiv?llisyytt? muutenkin koetettiin h?nen opettamisessaan, kovap?inen kun oli ja haluton lukemaan. Mutta t?n? iltana h?n sit? paitse viel? juonitteli ja oli oikein v?sytt?v?. Nukutti ja oli n?lk?. Miks'ei annettu ruokaa, ja miks'ei p??stetty maata. H?n osasi kyll?, mamma oli vaan niin turhan tarkka. Kysyy vaikka opettajilta, eik? h?n aina osaa. Ja kun mamma antaisi h?nen olla rauhassa, h?n lukisi paljon paremmin. Mutta kun h?nt? yh? vaan kiusataan: ?Jussi lukemaan, Jussi lukemaan.? Ei koskaan saisi muuta tehd?. Eik? koskaan anneta leikki?. Jos mamma ostaisi h?nelle edes koiran taikka hevosen, sitten h?n rupeisi ahkeraksi. Mutta kun koko talossa ei ollut muita elukoita kuin kissa ja sika. Eik? h?n niit?k??n saanut hoitaa. Mari aina riiteli ja tiuski, kun h?n kissalle tahtoi maitoa antaa, taikka vied? pahnoja sian alle.

N?in Jussi intti, siksi kuin ?iti vihdoin kyll?styi ja laski h?net menem??n.

T?n? iltana ei is?? varten j?tettyk??n ruokaa p?yd?lle, vaan antoi ?iti vied? sen tarjottimella h?nen omaan kamariinsa. Ja Hannalle annettiin k?sky menn? levolle.

Sen h?n teki. Mutta niin pian kuin p??si vuoteelle, painoi h?n k?det ristiin ja luki kaikki rukoukset, jotka ulkoa muisti. Kappaleen toista kymment? niit? oli. Rukouksiinsa h?n vihdoin nukkuikin. K?det j?iv?t ristiin, huulet puoliumpeen. ?Ann' uskon k?rsimyst? Mun tulla osaksein. Ja vihdoin hedelm?n? Mun-luokses-kor-jaa pois.? Ne olivat h?nen viimeiset sanansa.

Eik? Hanna sitten ollenkaan tiennyt, kuinka my?h??n is? viipyi poissa. Mutta aamulla h?n heti n?ki ?idin kasvoissa tuon entisen surullisen piirteen. Ja kun h?n puhui, oli ??ni aivan painuksissa.

T?mm?ist? ei Hanna ennen tiennyt panna merkille. Nyt se ei koskaan j??nyt huomaamatta. Eik? se h?nen mielest??n mennyt koko p?iv?n?, oli h?n sitten koulussa tai miss? muualla hyv?ns?. Siit? syyst? ei h?n pitk??n, pitk??n aikaan voinut olla oikein iloinen eik? leikki? t?ydest? syd?men halusta niinkuin ennen.

Talvi kului; kev?t tuli ja koulusta saatiin lupa. Hanna oli p??ssyt ensimm?isen? luokalta, mutta Jussi oli j??nyt per?npit?j?ksi lyseoon. Siit? poika oli ?keiss??n; paiskasi vihkot ja kirjat p?yd?lle, moitti opettajia, moitti koko koulua ja uhkasi erota. Rupeisi ennen rengiksi taikka menisi maanviljelys-kouluun.

?Ja hevosmiehen?kin on paljon parempi olla kuin herrana. Min? en rupea lukemaan, en. Se on kerrassa sanottu. Vuurmanni minusta tulee.?

?Ohho, kovinpa alas se sitten meneekin?, sanoi Miina, joka toisella puolen huonetta nelinry?min lattiaa luuttusi. Ja Miina nauroi, ett? valkoiset hampaat suusta kiilsiv?t, ja pyyhki nuttunsa hialla hiuksia hikiselt? otsaltaan.

?Vai vuurmanni siit? Jussista paneksen.?

?Mik? sitten? Eik? se ole yht? hyv? ammatti kuin joku muukin. Ja sill? el??. Pitk?nen saa v?list? kuuskin markkaa p?iv?ss?, kun hyvin sattuu.?

Mari tyrski naurua yh?.

?Ei minun p?ivi?ni! Onpa sit? v?h?n soma n?hd?, kun t?m?-Ai, ai, ai, ai, hyv? is? siunatkoon!?

Jussi oli karannut h?nen niskaansa.

?Ilkutkos viel??? Miina makasi pitkin pituuttaan lattialla ja Jussin kovat kourat uudestaan h?net paiskasivat alas, kun yritti vaan nousemaan.

?Menetk?s tiehesi, poika, taikka min? ly?n sinua t?ll? m?r?ll? luutulla.?

?Jussi, Jussi, ole tappelematta, mamma on ruokasalissa.?

Hannalla oli jo paha h?t?.

?Min? h?nt? opetan?, jupisi poika hammasta purren ja rutisti Miinaa hartioista.

?El? tapa, Jumalan luoma, el?, el?. Totteletkos!? Miina osui h?nt? luutturievulla kasvoihin ja p??si samassa k?sist?.

Mutta Jussi siihen sijaan potkasi vesipytyn kumoon, ett? lattia lainehti.

??h?-?h? kutti, muistat sin? vasta kertana-?

?Annahan olla, min? kantelen.?

?Jussi, hyv?t vaatteesi kastuvat, tule pois. Ja miss? sinun on todistuksesi? Mene n?ytt?m??n mammalle.?

?Mene sin?. Siell? se on jossain kirjojen v?liss?.?

?Voi, kuinka huono. Nelosia ja viitosia.?

?Olkoon, vaikka ykk?si?. Min? v?h?t. Revin palaisiksi koko roskan.

Revinp?s, revinp?s, saat n?hd?, ett? revin.?

Suuret vesikarpalot vieriv?t Jussi paralta alas poskia pitkin, mutta kiukkuinen h?n koetti olla viel?kin.

Mamman ??ni kuului ruokasalista. Kutsui Jussia luokseen.

Jussi pyyhki vedet poskiltaan, niisti nen?ns? ja otti todistuksen k?teens?. Tuntui v?h?n vaikealta vied? sit? ?idille n?ht?v?ksi.

?Jussi raukka, noin se nyt kumminkin k?vi, vaikka aina kehuit osaavasi.?

Vesi tippui taas Jussin silmist?. Mutta puoliaan h?n urhoollisesti koetti sittenkin pit??.

?Tarvitsi minua panna lyseoon. Olis antanut menn? kansakouluun. Minusta ei kumminkaan tule lukumiest?. Enk? min? tahdo herraksi.?

?T?ytyyh?n talonpojankin osata lukea ja kirjoittaa.

?Mit? varten? Hevosta voi ajaa ja maata kynt??, vaikk'ei tuntisi yht??n puustavia.?

?Pane kirjasi nyt talteen kaikki, ett? sitten l?yd?t syksyll? taas.?

?Hanna, korjaa!?

?Etk? sit? voi itse tehd?? Aina vaan Hannaa komennat.?

?Sill? on hyv? aika.?

?Ent? sinulla? Mit? kiirett? sinulla on??

?Sy?m?n pit??.?

?Ei, mutta Jussi-?

?Antaa h?nen olla, mamma. Kyll? min? n?m? laitan.? Hanna jo seisoi tuolilla lasten kamarissa kirjat k?sivarrella ja j?rjesteli niit? yl?s hyllylle.

?Mari, hoi! Sukkelasti t?nne voitaleip???, ?yski Jussi ky?kiss?. Ei se sent??n ruokasaliin asti kuulunut.

?P?iv?llinen on valmista tuossa paikassa. Ei nyt en?? v?lipaloja tarvitse.?

?Tuotkos, vai-? Noh, arvelematta!?

?Odota Jumalan luoma, kun kerki?n. Eih?n sinulla hengen h?t?? ole.?

?Etk? sin? laita itse?si-?

?Herra siunaa ja varjele, tuosta se ikuinen vastus on. Menenh?n min?, menen.? Mari sieppasi kiiruusti veitsen ja asetin p?yd?lt? ja l?hti konttuoriin. ?Mokomakin sy?ttil?s?, mutisi h?n viel? menness??n.