Agnes

H?n oli minun ihanteeni koulussa. Tunnilla saatoin v?list? unohtua h?nt? katselemaan niin, etten tiennyt mist? puhekaan oli, kun ?kkiarvaamatta sain kysymyksen. S?v?hdin punaiseksi silloin, en osannut vastata, sain opettajalta moittivan katseen ja muistin sitten jonkun aikaa kiinnitt?? huomioni h?neen.

Agnesin silmi? min? varsinkin ihailin. Ne olivat suuret, ovaalin muotoiset ja ruskeat. Pitk?t, mustat ripset niit? varjostivat. Katse oli syv?, hiukan haaveileva; siin? somasti kuvastui hienojen tunteiden pienimm?tkin v?reet ja vaihtelut.

H?nen silmiss??n oli aina sielua ja eloisuutta. Ei niit? koskaan tavannut uupuneina tai lamassa, niinkuin minun ja muiden tytt?jen usein olivat. Senp? vuoksi ei h?nt? v?synytk??n katselemasta ja ihailemasta.

Ja toden totta, kaunis h?n oli! Hivi? mehev? ja valkoinen, sametin hienoilla poskilla hele? puna. Otsan kuuleata puhtautta korottivat mustan kiilt?v?t hiuskiemurat ja valkeata niskaa vasten tekiv?t samoin nuo risteilev?t palmikot v?rillisen? vastakohtana eritt?in hyv?n vaikutuksen.

Mit? olisi kuitenkin kauneus yksin merkinnyt, mutta kun sen ohessa koko h?nen olentonsa oli t?ynn? hempe??, vieh?tt?v?? suloutta, jok'ainoa liike pehme? ja sulava, ruumiin asento luonteva, k?ynti norja ja kevyt. Ei ollut kukaan h?nen vertaisensa, ei sinne p?ink??n.

Mutta en min? h?nt? ainoastaan n?iden ulkonaisten ominaisuuksien t?hden ihaillut. Pian kaiketi niihin olisi kyll?stynytkin, jos h?n sis?llisesti olisi ollut ontto ja tyhj?, niinkuin kaunottarien useimmiten sanotaan olevan. Mutta Agnes oli siin?kin meit? kaikkia etev?mpi. H?nen ajatuskykyns? oli selv? ja nerokas, h?nen luonteensa viattoman puhdas, h?nen halunsa kehitykseen ja hyv??n ylip??n palava. Minusta oli mahdoton ajatellakaan, ett? h?n saattaisi erehty? tai tehd? jotain moitittavaa. Jos milloin olin kahden vaiheella enk? oikein ymm?rt?nyt, mik? oli oikein, mik? v??rin, kysyin aina itselt?ni: kuinka menettelisi Agnes t?ss? tapauksessa? Ja sitten tein niinkuin tiesin, ett? h?n tekisi.

Enemm?n minuun vaikutti Agnesin ??net?n moite, kuin mik??n opettajan m??r??m? rangaistus. Muistanpa viel? er??nkin tapauksen.

Olimme tulleet aamulla liian aikaiseen kouluun. Kello oli vasta puoli yhdeks?n, ja yhdeks?lt? tunti alkoi.

-Liisi, l?ht??n k?velem??n, ehdotti Fanny, jonka halu tavallisesti oli kaikkeen s??dytt?myyteen ja vallattomuuteen.

Min? olin heti valmis ja Annan saimme houkutelluksi mukaan.

K?velimme jotenkin pitk?lle, kappaleen matkaa tulliportista ulos. Nauroimme, pakisimme ja taas nauroimme. Ei ollut juuri mit??n naurun aihetta, mutta sis?llisen ilon ja el?m?nhalun t?ytyi jollakin tavalla puhjeta ilmoille. Ja tietysti unohdimme sek? ajan kulun ett? koulun.

Tuli puukuorma vastaan.

-Hyv? is?nt?, ottakaa meit? hevoseen, me olemme niin v?syneit?, rukoili

Fanny oikein surkealla ??nell?.

-Niin, ottakaa meid?t tuonne kuorman p??lle, emme me paljoa paina.

H?n seisahutti ja katseli meit? hymyillen.

-Ett?k? te sitten pysyisitte siell??

-Kyll? me pysymme.

-No, nouskaahan koetteeksi.

Yl?s kapusimme yks' kaks', ja tyytyv?isin? k?k?timme korkeudessamme, halkojen p??ll?.

Taivas, kuinka se oli hauskaa!

-Ajammeko n?in kaupungin l?pi?

-Ajamme.

-Voi, mutta uskallammeko? kysyi Anna.

-Mek? emme uskaltaisi? Fanny heitti uhkarohkeasti p??t?ns? taakse.

-Tietysti uskallamme, vakuutin min?.

Hevonen astui k?yden kaupungin katuja, ihmiset katsoivat meihin kuin kummaan, mutta me pysyimme ylh?isess? asemassamme ja heitimme heihin ylpeit? silm?yksi?.

-Mihink? sit? ajetaan? kysyi mies.

-Rouvasv?en koululle.

-Miss? se on?

-Keltainen talo torin laidassa.

H?n siis aikoi kyydit? meid?t koululle saakka.

-Mit?h?n tyt?t sanovat, kun n?kev?t meid?n ajavan puukuormalla kouluun?

Eiv?tk?h?n ihmettele?

Me nauraa tirskuttelimme, mutta koulun kohdalla koetimme n?ytt?? vakavilta. Emme olleet tiet??ksemmek??n, ett? t?mm?inen kulku oli outoa.

Jo olimme ikkunain kohdalla. Siell? oli merkillisen hiljaista sis?ll?.

Heitimme syrj?katseen sinnep?in. Taivas-he istuivat jo tunnilla!

Ylpeys katosi ja ilo kerrassa h?visi kasvoilta.

-Mit? nyt teemme? Kuinka uskallamme menn? sis??n? Ja mit? sanomme? Kuka menee ensiksi?

Hevonen oli seisahtunut portille. Surkeasti nolostuneina kapusimme alas, emme muistaneet edes kiitt??k??n yst?v?llist? ajuriamme.

-Niin, kuka menee ensimm?isen? luokalle?

Fanny heitti p??t??n taakse, tempasi oven auki ja astui sis??n. Min? seurasin, vaikka en t?ysin yht? uljaana. Anna sitten kolmantena, koko lailla meit? arempana.

Yleinen huomio k??ntyi meihin, jok'ainoa silm? meit? seurasi siell?, miss? koetimme s?vyis?sti pujottautua paikoillemme.

Sitten alkoi heti kohta ankara tutkinto, jonka j?lkeen tuomio lankesi.

Tunnin aresti-niin kuului p??t?s. Tunnin aresti? Pyh-mit? me siit?.

Mielell??n sen k?rsisi tuommoisen hauskan seikkailun j?lkeen. V?litunti

kun alkoi, emme en?? olleet mill?mmek??n koko rangaistuksesta.

-Tyt?t kokoontuivat ymp?rillemme.

-Mist? asti te ajoitte puukuormalla?

-Sielt? aina Kotkankallion luota.

-Hyv?nen aika! Ja kaupungin l?pi?

-Tietysti.

-Jess' siunatkoon. Eik? tullut vastaanne ket??n?

-Tuli toki montakin. Piispa esimerkiksi.

-Jumala! Ja h?n n?ki teid?t?

-N?ki tietysti. Mutta me emme olleet h?nt? huomaavinamme.

-Ajatelkaas!

-Niin, ajatelkaas!

He katsoivat toisiinsa ja katsoivat meihin, silm?t suurina. Meit? ihmeteltiin. Ja mek?s siit? mieliss?mme.

Kilvan aloimme kerskailla uskaliaisuudestamme. Ihmiset olivat rient?neet ikkunoihin meit? katsomaan, vastaan tulijat pys?htyiv?t kaduilla, mutta me vaan emme v?litt?neet! Semmoista seikkailua ei viel? ikin? ollut kenellek??n tapahtunut, emmek? me sit? milloinkaan maailmassa unohtaisi. Niin se oli hauskaa, ja kun kuorma viel? oli niin tavattoman korkea, siin? vissiinkin oli kokonainen syli halkoja, v?hint??n! Eik? sit? joka tytt? olisi uskaltanut tehd?, tuskinpa yksik??n koko koulussa, paitsi meit? kolmea.

Olimme niin olevinamme, ettei v?h? mit??n. Tyt?t ymp?rill?mme eiv?t lakanneet kummastelemasta, ja kovasti olimme nousseet arvossa, sen selv??n n?ki heid?n kasvoistaan.

Agnes istui syrjemp?n?, kuunteli ja oli ??neti. Silm?ni osuivat h?neen. H?n k??nsi verkalleen p??ns? pois, mutta min? kumminkin vilaukselta sain kiinni h?nen katseestaan. Ja siin? minulle kylliksi. Se oli kuin kylm?? vett? niskaani.

En kerskaillut en?? enk? nauranut. H?peiss?ni vet??nnyin parvesta loitommalle ja k?vin istumaan. Agnes paheksui tekoamme-! Ja nyt min?kin heti ymm?rsin, kuinka per?ti typer?sti olimme k?ytt?ytyneet. Aivan kuin vallattomat poikanulikat. Oliko koskaan n?hty tai kuultu tytt?jen tuolla tavalla ajelevan puukuormien p??ll?? Agnes ei mill??n ehdolla olisi sit? tehnyt. Miksi olimme niin hurjia, miksi emme ajatelleet paremmin! Nyt ehk? koko koulu joutui huonoon maineesen meid?n t?htemme. Tunsin itseni kovin onnettomaksi.

Fanny siell? yh? kehasteli ja tyt?t yh? ihmetteliv?t. Se alkoi minua vaivata, oikein leikkasi korvia heid?n ilonsa.

Agnes selaili kirjaansa, h?n ei viitsinyt en?? kuunnella. Kuinkahan olimmekaan alentuneet h?nen silmiss??n! Minua ihan jo itketti.

En uskaltanut menn? Agnesia l?hellek??n. H?n n?ytti niin vakavalta. Voisiko h?n koskaan unhottaa t?m?n tapauksen? Vai pit?isik? h?n minusta nyt kaiken ik?ns? huonon ajatuksen? Se pelko minua vaivasi kuin painajainen pitk?t ajat viel? j?lkeenkinp?in.

En uskaltanut ottaa asiasta tarkempaa selkoa, sill? min? aina kovasti ujostelin Agnesia; en milloinkaan voinut puhutella h?nt? vapaasti ja avonaisesti niinkuin muita toveria, pysyttelin mieluummin v?h?n loitompana, tai, jos l?helle satuin niin vaikenin. Eik? meist? kukaan saanut ylpeill? siit?, ett? olisi p??ssyt Agnesin erityiseksi yst?v?ksi, semmoiseksi, jolle h?n syd?mmens? salaisuudet olisi uskonut. Lieneek? niit? Agnesilla ollutkaan. Meill? muilla oli jokaisella lemmikkins?, toisilla oli ollut jo useitakin; mutta Agnes ei semmoisista milloinkaan puhunut. Moni lyseolainen oli pakahtua rakkaudesta h?neen, sen kyll? tiesimme, vaan ei heist? kukaan saanut pienint?k??n suosion merkki?. Eiv?tk? he liioin rohjenneet l?hesty?, kaukaa vaan ihailivat ja tuskinpa otti Agnes heid?n tunteitaan ollenkaan huomioon.

-Rakastuukohan Agnes milloinkaan? tuumailimme useasti kesken?mme. Ja kehen? Kuka on se onnellinen? L?ytyyk? yht? ainoata miest?, joka olisi kyllin arvokas h?nelle?

Me puolestamme sit? suuresti ep?ilimme. Sill? h?nen vertaistaan ei voinut olla koko maailmassa, ei miest? eik? naista.

Se kuva, joka Agnesista n?ilt? ajoilta j?i mieleeni, on viel? nytkin niin t?ydellinen, etten siin? pienint?k??n virhett? tai puutetta n?e. Usein sanon itselleni: se on vaan siit? syyst?, ett? katselin h?nt? viisitoista vuotiaan kritiikitt?mill? silmill?, nyt jos saisin h?net semmoisena uudelleen eteeni, niin k?sitt?isin h?net ehk? vallan toisella tavalla.

Mutta sitten muistan taas, ett? emmeh?n me nuoret yksin h?nt? n?in rajattomasti ihailleet, opettajat ja opettajattaret tekiv?t sit? varmaan yht? suuressa m??r?ss?. Eiv?t he tosin meille mit??n sanoneet, mutta n?immeh?n sen selv?sti kaikesta, heid?n silmist??n ja koko olennostaan, kun he h?nt? puhuttelivat, jopa siit? ??nest?kin, jolla h?nen nimens? lausuivat tunnilla kysymyst? tehdess?.

Paria vuotta ennen meit? h?n erosi koulusta, jatkaakseen opintojaan Helsingiss?. Muutamia kirjeit? saimme h?nelt? ensimm?isen? vuonna, toisena emme en?? ainoatakaan. Emmek? sit? ihmetelleet. Mit?p? h?n meit? muistelisi, v?h?p?t?isi? tytt?hepakoita, taikka meid?n pient?, mit?t?nt? kouluamme. Helsingiss? h?n oli tullut kehittyneempiin oloihin ja intelligentimpiin piireihin, joihin h?n paremmin soveltui. Hyvin h?n siell? viihtyi niin h?n oli meille kirjoittanut. Ja olihan se luonnollista. Ei h?n meit? kaivannut, eik? sopinut meid?n sit? paheksia....

Emme kuulleet moneen vuoteen Agnesista mit??n. Olimme lopettaneet koulun, olimme hajaantuneet sinne, t?nne. Muutamia harvoja oli en?? j?ljell? entisess? koulukaupungissa.

Kerran meit? kumminkin viel? kokoontui yhteen suuri joukko. Se oli silloin, kun min? olin morsiamena ja vietin h?it?. Fannykin oli tullut aina Helsingist? saakka, jossa h?n siihen aikaan oleskeli. Ja h?n se tiesi kertoa Agnesista.

-Oletteko kuulleet jotain eriskummallisen merkillist? Agnesista? h?n kysyi kesken kaikkea, entisist? kouluseikoista puhellessamme.

-Mit?, sano, mit??

-H?n on mennyt Pietariin, er??lle ??rett?m?n rikkaalle ruhtinattarelle seuranaiseksi.

-Agnes!? Agnes Pietariin, seuranaiseksi? Eih?n toki! Seuranaiseksi!

-Niin, mutta ajatelkaa, ruhtinattarelle, seh?n on jotain vallan toista, kuin muu tavallinen seuranainen.

-Jos kohta! Seuranainen kumminkin ja sitten viel?-Pietarissa.

-Kuinka te olette typeri? ja pikkumaisia, nuhteli meit? Fanny.

Viitsink? kertoakaan enemp??, koska ette n?y ymm?rt?v?n mit??n.

-Kerro nyt sent??n.

-No, kuulkaahan sitten. Ruhtinatar on vienyt h?net mukanaan kaikkiin Pietarin hienoimpiin ja ylh?isimpiin piireihin, yksin hoviinkin. Agnes on kirjoittanut sielt?, ett? h?n on kuin huumeessa, rient?? yhdest? huvista toiseen, tuskin enn?tt?? selvit? v?lill?. H?nelle kun se kaikki viel? on niin outoa, t?ydellist? satumaailmaa.

Nyt j?imme sanattomiksi.

-Te tietysti ette voi kuvaillakaan semmoista suuren maailman el?m???

-Emmeh?n me oikein voineet, t?ytyi se my?nt??.

-Tanssiaisia, niin komeita, ettette semmoisia ole unissakaan n?hneet, oopperoita, balettia, teaatteria, konserttia, loistavia pukuja, hienointa salonki-el?m?? ja niin poisp?in.

Me kuuntelimme ja ihmettelimme.

-Mutta tyydytt??k?h?n se Agnesia ajan pitk??n, kysyin vihdoin min? hiukan ep?illen.

-Josko se tyydytt??? Mik? sitten tyydytt?isi? Tietysti se tyydytt??. No, ja t?ytyyh?n my?nt??, ett? Agnes olikin kuin luotu suureen maailmaan. Siell? h?n tulee her?tt?m??n huomiota. Ettek? usko?

Uskoimmehan me. Ja varmat olimme siit?, ett? h?neen kaikki ylh?iset herrat, paronit, kreivit, ruhtinaat ja muut semmoiset hurjasti rakastuisivat.

Mutta h?n, Agnes itse? Kehenk? h?n rakastuisi?

Niin, kehen Agnes rakastuisi ja kenen omaksi h?n tulisi? Siin? kysymys, johon emme vastausta saaneet.