Kaarle XII vanginvartijana

Hein?kuun 8:s p?iv? 1700 oli sek? sateinen ett? myrskyinen. Seuraavan p?iv?n noustessa oli Riian kirkontornin ymp?rist? kietoutuneena raskaaseen sumuun, mik? milloin nousi, milloin laskeutui, ja esitti kaduilla kuumeentapaisessa kiireess? eteenp?in rient?v?t ihmiset todellisina sumukuvina. Eik? usva kietonut vaippaansa yksist??n mainittua kaupunkia, my?skin l?hiseudun yli levisi t?m? harmaan kaamea verho, joka raskaana ja kiusallisena peitti alleen kaikki esineet.

Se viehke?n vilkas el?m?, joka t?t? ennen oli vallinnut metsiss?, tasangoilla, j?rviss?, joissa viel?p? ilmassakin, miss? linnut leikki? l?iv?t, oli ?kki? kuin poispuhallettu. Synkk? raskasmielisyys painoi kaikkien mieli?, ja pitkin vesiper?isi? joenrantoja n?yttiv?t puutkin huoaten kumartavan vetisess? puvussaan, joka niit? j??hdytt?en ymp?r?i.

T?m? raskasmielisyys n?kyi tarttuneen niihin nelj??n ratsastajaankin, jotka noin puolen penikulman p??ss? Riiasta hiljalleen ratsastivat pitkin joen pohjoista rantaa. Tuon tuostakin he pys?htyiv?t koetellakseen rantapengert?, ja my?t??ns? kuului heid?n huuliltaan t?m?n tapaisia tunteenpurkauksia: "kirottu ilma! Viheli?iset seudut! Piru olkoon viel? kerta mukana t?llaisessa tarkotuksettomassa ratsastuksessa!" y.m.

Viel?p? lausuttiin viimeinen lause niin lujasti, ett? etunen?ss? ratsastava nuorukainen ?kki? k??ntyi ja kiinnitti suuret siniset silm?ns?, jotka t?h?n asti olivat uinaillen harhailleet esineest? toiseen tai lev?nneet joen pinnan yli, puolittain ihmetellen, puolittain tyytym?tt?m?n? puhujaan.

"Rakas Horn", virkkoi h?n sitte juoksijaansa pid?tt?en, "teh?n tiesitte matkan p??m??r?n ja teill? oli t?ysi vapaus j??d? kotiin, jos niin olisitte tahtonut. Nyt ei ole paikallaan antaa nuhteita".

N?m? sanat, jotka ilmaisivat, ettei nuorukainen ensink??n ollut tyytyv?inen Hornin avomieliseen arvosteluun, vaikuttivat, ett? t?m? heti riensi juoksijoineen esille.

"Teid?n majesteettinne", sanoi h?n, "olen todellakin pahoillani, jos sanani otettaisi vastaan ep?suosiolla. Niiss? ei ole ollut mit??n pahaa tarkotusta. Kuitenkin t?ytyy minun avoimesti tunnustaa, ett? kardinaali Primaksen kiinniottaminen olisi ehk? tullut menestyksell? kruunatuksi, jos teid?n majesteettinne olisi ottanut mukaansa v?hint?in sata miest?, niinkuin min? ehdotin. Ja onni olisi mahdollisesti siin? tapauksessa ollut meille niin suotuisa, ettemme olisi voinut saada ainoastaan Puolan kuninkaan l?hint? miest? k?siimme, vaan my?s viekkaan saksilaisen kenraali Steinaun, jonka pit?isi olla Paykullin oikea k?si, niinkuin vangit kertovat. T?m? on syyn?, my?nn?n sen, jonkunverran kiivaaseen huudahdukseeni".

Kaarle XII tarkasti Arvid Hornia muutaman silm?nr?p?yksen ajan niin tutkivasti kuin h?n olisi tahtonut n?hd? h?nen sielunsa syvyyteen tullakseen vakuutetuksi, olivatko Hornin sanat totta eli ei. Senj?lkeen sanoi h?n ??nell?, josta k?vi ilmi, ettei ep?suosion laatu ollut niin vaarallista kuin Horn oli kuvitellut.

"Teid?n uskollisuutenne, kreivi Arvid, ja se urhoollisuus, jota useasti olette osottanut, antaa minulle takeen puheenne totuudesta. Niin", jatkoi h?n antaen p??n vaipua rintaa vasten, "minua todellakin sapettaa, ett? kardinaali p??si karkuun ja Steinau h?nen mukanaan. Olisi muuten ollut hyv? saalis saada heid?t kumpasenkin k?siins?. Mutta", lopetti h?n lis?ten juoksijansa vauhtia, "min? toivon parempaa onnea seuraavalla kerralla".

Toiset ratsastajat, kreivi Horn, kenraalimajurit Stuart ja Cronhjort seurasivat kuningasta, kesken??n ainoatakaan sanaa vaihtamatta. He n?yttiv?t p?invastoin olevan eritt?in tyytyv?isi? kuninkaan vaiti-oloon, koska he siten saivat tilaisuuden syventy? omiin ajatuksiinsa.

Kun Kaarle XII hein?kuun 8 p?iv?n aamulla ratsasti ajamaan takaa kardinaali Primasta, joka h?ik?ilem?tt?m?n ja rohkean Steinaun johtaman pienen joukon kanssa oli uskaltanut l?hesty? ruotsalaisten leiri?, oli h?n ottanut mukaansa ainoastaan viisikymment? miest?. Varomattomana, niinkuin ruotsalainen kuningas aina oli, katsoi h?n t?m?n voiman aivan riitt?v?ksi vakoilijajoukon pois ajamiseen. Niin k?vikin, mutta kiivaassa takaa-ajossa sattui h?n joutumaan saarroksiin, josta h?n oman ja seurueensa urhoollisuuden avulla vihdoin sent??n pelastui menetetty??n enemm?n kuin puolet joukostaan. Ainoastaan kahdeksantoista miest? oli j?lell?. Loput oli joko otettu vangiksi tai makasivat Düna-joen liejuisella rannalla.

Niiden kahdeksantoista joukossa, jotka lyhyen matkan p??ss? seurasivat kuningasta ja h?nen upseereitaan, l?ytyi my?s vanha kersantti Kaski, harmaapartainen ukko, jolla oli v?hint?in kuusikymment? vuotta niskallaan, mutta joka silti oli ihmeen reipas mielelt??n. Kaski oli palvellut Kaarle yhdett?toista ja ollut silloin aina tulessa mukana. Suurimmissa vaaroissa oli h?n ollut mukana: kuolema oli monet kerrat, niinkuin h?nen oli tapa sanoa, "t?llistellyt h?nt? kuin petoel?in", mutta t?llaisinakaan hetkin? ei ukko Kaski ollut menett?nyt iloista ja reipasta mielt??n. Jos joku nuorempi toveri ihmetteli, ett? Kaski my?t??ns? voi olla niin hauskalla tuulella, niin sai h?n aina ukon huulilta vastauksen hauskan laulun muodossa.

Sellaista iloista ukkelia eiv?t pahimmatkaan vastoink?ymiset tehneet alakuloiseksi. H?nen iloinen luontonsa vaikutti siin? m??rin tovereihinkin, ett? harvoin n?kyi hapanta naamaa siin? joukossa, miss? Kaski oli.

Koko armeija tunsi vanhan kersantin, ja kuningas Kaarlekin tapasi toisinaan, kun h?n oli huonolla tuulella, etsi? Kaskin seuraa saadakseen kuulla h?nen rohkasevia sotakertomuksiaan.

Vanha Kaski, kaikkia tovereitaan p??t?ns? pitempi, ratsasti pienen joukon etunen?ss?, jonka p??llikk? h?n oli siit? l?htien, kun v?nrikki taistelussa oli joutunut puremaan ruohoa. Vasemmasta k?dest? tippui verta satulaan, j?tt?en samalla pieni? punaisia merkkej? valkeanharmaan juoksijan sivuille. Ter?v? sapeli oli miltei leikannut poikki pikkusormen, joka kuitenkin viel? riippui kiinni j?nnesuonistaan.

Ainoastaan kuninkaan ehdoton kielto voi est?? Kaskia laulamasta reipasta laulunp?tk??. Sen sijaan virtasi huoleton pila my?t??ns? h?nen huuliltaan. Pila koski etup??ss? saksilaisia, puolalaisia, ven?l?isi? ja mit? h?nen mieleens? kulloinkin sattui johtumaan, eiv?tk? omat toveritkaan niin harvoin olleet pilan esinein?. Seurauksena oli, ett? koko t?m? pieni joukko t?ytt? kurkkua nauraen ratsasti leiripaikalle. Iloisuutta koskeva kielto oli samalla lakannut.

"Turkanen soikoon, nyt on Kaski j?lleen kertomassa juttujaan", sanoi paksunpy?re? kapteeni pitk?lle laihankalpealle toverilleen. "Se mies on aina samanlainen".

"Niin, h?n on paras miehemme", vastasi laihankalpea upseeri. "Jos kaikilla olisi sama huumori, niin ei meid?n koskaan tarvitsisi n?hd? ainoatakaan hapanta naamaa".

Ilma oli edelleen ik?v? 9:nenkin p?iv?n aamulla. Jo aikaseen, viel?p? ennen auringonnousua, oli ruotsalainen armeija j?rjestyksess? matkaamaan joen yli. Melkein koko kaupungin asujamisto oli kokoontunut valleille, joita ruotsalaiset jo pitemm?n aikaa olivat puolustaneet, ja seurasivat sielt? vaihtelevalla mielenkiinnolla joella ristiin rastiin kulkevia veneit?.

Paykull, joka oli kaikessa rauhassa linnotetussa leiriss??n ja kaikkein v?himmin ajatteli, ett? kuningas Kaarle uskaltaisi yritt?? virran yli n?in sumuisen ja ep?edullisen ilman vallitessa, kummastui suuresti, kun yksi h?nen ajutanteistaan kiireesti saapui ilmottamaan, ett? koko ruotsalainen armeija oli tulossa joen yli.

Tuskin puoli tuntia takaperin pakomatkalta leiriin saapunut kardinaali Primas, kunnianarvoisa mies, is?nmaataan rakastava ja viekas politiikko, ep?ili aluksi upseerin sanoja, mutta vilkas laukausten vaihto etumaisten ruotsalaisten veneiden miehist?n ja Düna-joen etel?iselle rannalle sijotetun t?hyst?j?joukon v?lill? poisti heti sek? h?nen ett? Paykullin ep?ilyksen. Viime mainittu k?vi rauhattomaksi sit?kin suuremmalla syyll?, kun h?n aina t?h?n asti oli el?nyt siin? uskossa, ett? kuningas Kaarle, jos h?n olisi niin h?ik?ilem?t?n, ett? uskaltaisi joen yli, olisi tehnyt yrityksen virran ylemm?lt? kohdalta, jossa l?ytyi sangen edullinen yli-kulkupaikka. Sinne h?n sen takia olikin asettanut kenraali Steinaun johtaman verrattain vahvan joukon. Hevostaan kannustaen t?ytyi ajutantin rient?? kutsumaan kenraalia takasin. Sen j?lkeen kiirehti Paykull tanskalaisen kenraali Trampen seuraamana, joka kuninkaansa m??r?yksest? palveli saksilaisessa armeijassa, joukkonsa etunen?ss? joen rannalle, miss? ensim?iset ruotsalaiset veneet rannassa laskivat maihin.

Mutta kardinaali Primas oli siksi viisas ett? h?n j?i leiriin. H?n kutsui my?s heti kokoon lukuisan palvelijakuntansa ja antoi m??r?yksen, ett? kaikki olisivat valmiina mahdollisen ?kkin?isen l?hd?n varalta.

Kauan ei tarvittukaan l?ht?? odottaa. Paykullin kaikista ponnistuksista huolimatta nousi Kaarle XII maihin, teki tapansa mukaan kohta hy?kk?yksen ja pakotti vihollisen joukot lyhyen taistelun j?lkeen per?ytym??n. Paykull l?hetti kerta toisen per?st? lis?joukkoja, mutta aina samalla tuloksella, ja seuraus oli, ett? h?nen hein?kuun 9 p?iv?n? ennen auringonnousua t?ytyi koko armeijoineen j?tt?? kentt? viholliselle alttiiksi.

Puolalainen kardinaali oli et??mp?? huolestuneena seurannut t?t? vaihtelevaa taistelua. Kun se viimein alkoi kallistua ruotsalaisten voitoksi, kohosi h?nen rinnastaan syv? huokaus ja h?n mutisi itsekseen:

"Puolan aika on ohi, kuningas Kaarle voittaa".

N?m? sanat lausuttuaan kokosi h?n palvelijansa ja j?tti huolestuneen n?k?isen? leirin, josta ei h?n luullut tarvitsevansa niin pian poistua.

Hyv?n matkan p??ss? leirist? it??np?in pys?ytti palvelijajoukon johtaja ?kki? juoksijansa ja k??ntyi kardinaalin puoleen kysymyksell?:

"Mihink? teid?n ylh?isyytenne aikoo matkan johtaa?"

Kardinaali Primas mietti hetkisen, jonka j?lkeen h?n reippaasti vastasi:

"Rajzaciin".

Palvelija k??ntyi kapealle mets?tielle, joka joenrantaa pitkin johti aina Rajzaciin asti, joka oli Sobieskin suvun sukutila ja sijaitsi noin kaksi penikulmaa Riiasta it??np?in, ainoastaan muutaman sylen p??ss? Düna-joen rannasta.

Kun kardinaali Primas huomasi pime?n mets?n itse??n ymp?r?iv?n eik? muita ??ni? kuulunut kuin hevosten kavioiden kapse ja puiden suhina, tunsi h?n itsens? vihdoin levolliseksi, ja helpotuksen huokaus nousi h?nen rinnastaan.

Ylikulun aikana oli Anders Kaski ollut kuninkaan aluksen kintereill? seuranneessa veneess?. Vanhuksen kasvot loistivat tyytyv?isyydest?, kuten tavallista. Ainoastaan kerran ne synkistyiv?t, silloin kun toisella rannalla seisovat saksilaiset alkoivat t?ht??m??n kuningasta ja h?nen seuruettaan.

"Ne lurjukset varmaankin ampuvat h?net l?pin?kyv?ksi kuin ryyniseulan", kirkui h?n n?hdess??n, kuinka pari kuningasta ymp?r?iv?? hoviherraa kaatui veteen, kun he Kaarle XII:n sivulla kahlasivat rannalla, jossa eiv?t syv?ll? uivat alukset en?? uineet, "mutta ennen…"

Kaski ei lopettanut lausetta, vaan hypp?si notkeasti veneest? ja meni sitte laulaen reipasta sotilaslaulua ja toisinaan l?hett?en vihollisille kuulan muodossa l?mpim?n tervehdyksen, muutamia askeleita kuninkaan edelle.

"Pois tielt?, Kaski!" huudahti kuningas. "Sinun mahtava ruumiisi varjoo minulta n?k?alan".

"Se hyv? se", vastasi Anders. "Silloin voi teid?n majesteettinne olla rauhallinen kuulien suhteen".

Kuningas hymyili vanhan kersantin uskollisuudelle ja innolle ja antoi h?nen pit?? paikkansa. Juuri kun h?n laski vasemman jalkansa rannalle, kuului laukaus ja vanhan kersantin hattu heitt??ntyi pitk?lle veteen. Kaski katseli surullisen koomillisesti per?ss? tulevien sotilasten polkemaa p??hinett? ja lausui sitte j?re?ll? ??nell?:

"Kiinni noihin lurjuksiin! Min? kyll? hankin itselleni puolalaisen p??kappaleen kadonneen tilalle".

Vanha sotilas pysytt?ytyi edelleen joukon etunen?ss?. Kun h?n taistelun p??tytty? l?hestyi kuningasta, kulettaen mukanaan kolmea omin k?sin ottamaansa vankia ja lipun puolikasta, josta h?n hetken oli kovasti taistellut er??n saksilaisen upseerin kanssa, oli h?nen p??laellaan runsaasti koristettu puolalainen lakki. T?ss? p??hineess??n, joka ei ensink??n ollut sopusoinnussa verest? ja tomusta tahraantuneen ruotsalaisen sotilaspuvun kanssa, oli Kaski niin perin hauskan n?k?inen, ett? Kaarle kuninkaankin t?ytyi vet?? suunsa hymyyn. Vanhus nauroi itse eniten, mutta kesken pahinta naurun remahdusta k?viv?t h?nen kasvonsa ?kki? vakaviksi. J?ttil?ism?inen vartalo v?risi liikutuksesta ja ?sken niin iloisissa silmiss? n?kyi kaksi suurta ja kirkasta kyynelt?. Miehek?s ??nens? v?reili my?s liikutuksesta, kun h?n huusi:

"Kauan el?k??n kuningas Kaarle ja kuolema h?nen vihollisilleen".

Ja syy t?h?n ?kkin?iseen muutokseen?

Kesken yleist? riemua, Kaskin juuri tehdess? koomillisia virnistyksi?, oli kuningas sanonut:

"Mene vaihtamaan puolalainen lakkisi, joka sinua ei ensink??n pue, v?nrikki Kaski".