Kaarle XII vanginvartijana

p?iv? l?heni loppuaan. Se oli aluks

?mpim?t s?teet kohtasivat niit? miljoonia sadepisaroita, jotka kimaltelivat pui

n saanut oikeuden kunniasanaansa vastaan vapaasti liikkua linnassa. Mutta pakotettua kunniasanaa ei h?n katsonut olevansa velvollinen noudattamaan, jonkat?hden h?n, kun Anders Kaski hetkiseksi heit

tte antamanne kunniasa

aluksi h?milleen. Mutta h?n sai pian takaisin mielenmal

otettu antamaan, ei ole

la kun h?nen rehelliset kasvonsa ilmaisivat syvint? halveksumista, "mutta ajattelin kuitenkin, ett?

emmin r?yhke?ll? ??nell?. "Maan vihollisia vastaan

a kiukku kiehui h?nen sis?ss??n, sill? h?n ei tiennyt mit??n halveksuttavampaa kuin kavaluus ja petos. "T?s

kiroilevan kardinaalin er??seen pohjakerroksessa sijaitsevaan huoneeseen. Kuningas itse seurasi jonkun matkan p??ss? ja ott

askin oli heti j?rjestett?v? niin ett? joukot olisivat kahden p?iv?n kuluttua valmiit paluumarssiin. Niin kauaksi halusi Kaarle XII viel? j

s hetkisen kardinaalin vankihuoneen oven tak

?m? jossain m??rin vaikuttaa kenraali Trampeen, johon kuningas August sokeasti luottaa. Edullisinta olisi, ett? suunnitelmani voisivat menn? t?yt?nt??n ennenkun tsaari Pietari ehtii koota a

keskikohdalla sijaitsi kardinaalin vankeushuone, ja meni lin

e oli Eleonora. Sanotun oven ulkopuolella pys?htyi h?n muutamiksi minuuteiksi ja kuunteli tarkkaavasti, jonka j?lkeen h?n rien

ytk??n t?ss?

maltuneen vallin. H?nen katseensa harhaili kauan ymp?ri kaikille tahoille, kunnes se lopulta kiintyi kahteen ratsumieheen, jotka huv

rat oli rukoillut Jumalan ja pyh?n neitsyeen suojelemaan valloittajan k?sist?. H?nen viel? niin kauniilla ja jaloilla kasvoillaan oli niin surullinen ilme, et

a laskeutui polvilleen. H?n ei kuitenkaan ollut ehtinyt kauan rukoilla, kun h?n ?kki? h?tk?hti ja katsoi taakseen

uori tytt? sy?ksyen esiin, ... an

kuin useammilla vanhemmilla ihmisill? on, ett? h?n nimitt?in hyvin mielell??n k?ytti hyv?kseen jokaista tilaisuutta saadakseen marista. Toisinaan tunsi h?n ik??nkuin vastustamatonta

an, joiden kautta Eleonora ilman ep?ily? saavuttaisi mit? kadehdittavimman aseman Puolan naisten joukossa. Samalla sai Eleonora ankarat nuhteet sen johdosta ett? h?n osotti niin suurta

ulvaa, joka pikemmin lis??ntyi kuin v?heni, sanoi h?n

h?n istuu lukkojen

uin kuullessaan n?m? sanat pojantytt?rens? huulilta. H?nen innokkaasta puhelemisesta melkein tulipunai

, onko iso-?

kaukset nousivat h?nen rinnastaan; h?n oli v?h?ll? tukehtua ja veti

ett? muka kardinaali on l

kuin ett? veli oli p??ssyt pois

li oikein", vastasi Ele

n kuluttua lausu

et sen saa

iniseen huoneeseen. Ruotsin kuning

ui vanhus. "Tuon s

min? en ole s

s?! Silloin varmaankin Puolan loppu l?henee, koska h?n nykyisin on ainoa, jolla on voimaa ja kyky? pit?? kansamme koos

? rintaa vasten vaipuneena, vir

olisi t??ll? sinun tilalla

asta kohtalosta. Eleonora ei kuitenkaan en?? voinut vaijeta, vaan ke

, virkkoi Martha rouva, jota t?m? uu

sep

ss? iso-?iti muutama minuutti takaperin oli seisonut. Kauan ei h?n siin? kuitenkaan ollut tarkastanut auringonlaskua, kun uusi ajatus ?

amalla kun h?n nosti kirkkaat, loistavat silm?ns? t?t? kohden, "?l? n

m? sanat, ennenkun leskiruhtin

i h?n viimein innokkaas

seen huoneeseen

utta ...

l? ymm?rr?, mit?

lapseni", vastasi rouva huom

itse m??r?t? toimintatapani ja iso-?iti voi olla vakuutettu siit?, ett? min

oi my?s mielell??n uskoa pojantytt?ren sanoja, jon

neeseen l?ytyy kaksi avainta",

min? tarvitsen

itte tarvit

anginvartij

antanut avaimen olla lukossa", virkkoi Martha

muuten sellaiseen paikkaan, jossa ei aurinko eik? kuu loista. H?n kyll? pani vastaan, selitt?en, ett? avaimet olivat linnan hallitsijattaren, mutta mik??n ei a

vanha uskollinen palvelija oli viaton. Kun h?nen silm?yksens? muutaman minuutin ajan oli ha

ikkoa. "Kunhan vain voisin aavistaa, mit?

llisimman salaper?isen muodon p??lleen. Sitte h?n ilo

obieski k?det ristiin rinnalleen ja lausui kuiskat

ojat kuin villipedot metsiin. Vapauta my?s veliraukkani, sill? h?n on ainoa, joka n?iss? huolestuttavissa olosuhteissa voi kansassa yll?pit?? rohke

apuustiin, jota seurasi valitushuuto. Samassa nyk?istiin ovi auki ja Anders Kaskin karkeatekoinen vartalo ilmestyi oven aukkoon. Kun h?n ei heti huomannut lepotuoliin lyykistynytt? vanhusta, alkoi h?

Tuskinpa kuninkaam

sinnep?in. Kun h?n hetkisen oli tarkastanut kauhusta kalmankalpeata leskiruhtinatarta,

rakatti se va

h?n l

totta totisesti muistakaan tuota mutkikasta nime?. No

?v?n seisomaan oven viereen, vastasi kysymykseen tuskin huomattavalla ny?k?y

uro", ajatteli Kaski.

h?n koko mahtava

o se

syt kirkaisu keskeytti h?net. Martha Sobieskin korvat me

olilta, "Katsokaa, t?ss?", jatkoi h?n kahmaten k?siins? muutamia p?yd?ll? l?ytyvi? kallisar

oikein n?kynyt ymm?rt?v?n vanhuksen tarkotusta. Mutta silloin sattui h?nen katseensa lattialla makaaviin koristeihin ja nyt h?n k?sitti niiden lo

een niin ter?v?n silm?yksen, ett? t?m? kauhistuneena ry?mi nurkassa l?ytyv?n rippituolin taakse. "Kaarle ku

n kohtasi Kaarle kuninkaan ja kertoi t?lle, mi

i oli saanut tiet?? ett? kenraalimajuri Stuart oli l?hell? olevassa k

l? h?n ei ole koskaan n?hnyt niin roimia miehi? kuin sin? ja muut henk

nkaan voinut niin helposti sulattaa h?nt? vastaan tehty? loukkausta, sill? pit

e?n naisia kohtaan, jonkat?hden leskiruhtinattaren p??ss? py?ri ajatus: "H?n mahtaa olla hyvin ruma". Mutta kuinka suureksi k?vik??n h?nen kummastuksensa, kun seuraavassa silm?nr?p?yksess? seisoi h?nen edess??n solakka ja sopusuhtainen henkil?, jonka koko olemus nuoruudesta huolimatta puhui miesm?isyydest?. Martha rouva, joka puolalaisten kuninkaiden loistavissa ja kevyeiss? hoveissa silm?yksill??n oli saattanut monen jalosukuisen p??n py?r?lle ja saanut lukea my?s kuningas Augustin ihailijoittensa joukkoon, ei voinut kest?? Kaarle kunink