Sota ja rauha II

unut jokin suuri muutos. H?n oli vaiti koko p?iv?llisten ajan ja silmi??n r?pytellen ja otsaansa rypistellen katseli ymp?rilleen tai silm?t tuijollaan aivan hajamielisen n?k?isen? kaiveli sormella n

??n istuvaa Dolohovia. Joka kerta kun h?nen katseensa sattumoisin kohtasi Dolohovin kauniit, mutta julkeat silm?t, Pierre tunsi miten jotakin kauheata ja rumaa nousi h?nen sieluunsa, ja h?n k??ntyi ?kisti pois. Tahtomattaan muistellessaan vaimonsa koko entist? el?m?? ja h?nen suhdettaan Dolohoviin, n?ki Pierre selv?sti, ett? se mit? kirjeess? sanottiin, voi olla totta, ainakin todenn?k?ist?, ellei se olisi koskenut h?nen vaimoansa. Pierre muisti tahtomattaan, miten Dolohof, joka viime taistelun j?lkeen oli saanut entisen arvonsa, oli

oisen syytt? suotta kaksintaisteluun tahi tappoi pistolilla ajomiehen hevosen. T?m? ilme oli usein Dolohovin kasvoilla, kun Pierre katsoi h?neen. "Niin, h?n on riitapukari", - Pierre ajatteli, - "h?n ei pid? min??n ihmisen tappamista, h?nest? varmaan n?ytt??, ett? min? pelk??n h?nt?. Ja tosiaan pelk??nkin h?nt?", - ajatteli Pierre, ja t?t? ajatellessaan h?n taas tunsi, miten jotakin kauheata ja rumaa nousi h?nen sieluunsa. Dolohof, Denisof ja Rostof istuivat nyt juuri Pierre? vastap??t? ja n?yttiv?t hyvin iloisilta. Rostof jutteli iloisesti noiden kahden toverinsa kera, joista toinen oli uljas husaari, toinen tunnett

amoivan pahanelkisesti h?neen katsoen. - E

ja odotettuaan kunnes kaikki olivat istuutuneet k?

h?n sanoi. Mutta Rostof ei nyt sii

a tuttavuutta, - san

n, hupsun, -

kauniin vaimon mies

mutta tiesi h?nest? puhuttavan. H?n

oi Dolohof, ja vakavana mutta suupielet

Petrushka, ja heid?n rakas

arvokkaampana vieraana. Pierre aikoi ottaa lehden, mutta Dolohof kumartui yli p?yd?n, sieppasi sen h?nen k?dest??n ja alkoi lukea. Pierre katsahti Dolohoviin, h?nen silm?ter?ns?

pas ottaa! -

li tekemisiss?, k??ntyiv?t Nesvitski sek? oikean puol

mit? te? - kuiskasiv

in, j?ykin silmin, hymyillen, ik??nkuin

sanoi h?n p

vin huulin tempa

adin teid?t tilille, - h?n lausui ja

ratkaistu. H?n vihasi vaimoaan ja oli i?ksi rikkonut v?lins? h?nen kanssaan. Huolimatta Denisovin pyynn?st?, ettei Rostof sekautuisi t?h?n asiaan, suostui Rostof olemaan Dolohovin sekundanttina ja keskusteli

ss?, - sanoi Dolohof j?tt?ess??n R

rauhallinen? -

of py

, olet - h?lm? ja varmasti hukkaan joudut. Mutta menepp?s vakaasti aikoen vastustajasi tappaa niin pian ja varmalla tavalla kuin mahdollista, silloin k?y kaikki oivallisesti, kuten jutteli minulle usein kostroma

auringon h?ik?istess?. Kaksi ajatusta oli h?net kokonaan vallannut: vaimonsa syyllisyys, josta h?nelle unettoman y?n j?lkeen ei ollut j??nyt ep?ilyksen siruakaan, ja Dolohovin viattomuus, Dolohovin, jolla ei ollut lainkaan syyt? s??st?? h?nelle vieraan henkil?n kunniaa. - "Ehk?p? olisin tehnyt ihan samoin h?nen sijassaan", - arveli Pierre. - "Niin, aivan varmaan olisin tehnyt samoin; miksi siis t?m? kaks

merkitsem??n mihin asti sai toisiaan l?hesty?

ttanut valitessanne minut todistajaksenne, ellen t?n? t?rke?n?, perin t?rke?n? hetken?, puhuisi teille suutani puhtaaksi. Arvelen, ettei t?ll

e?n tyhm?sti ..

, - sanoi Nesvitski (kuten kaikki asian osalliset ja kuten kaikkikin saman laatuisissa tiloissa, kun eiv?t usko, ett? asiasta viel? tulisi t?ysi tosi). - Ti

iis valmiina? - h?n lis?si. - Sanokaa minulle vain, minne on ment?

l? laukaisemisen taitoa, sill? h?n ei ollut viel? el?m?ss??

ll? tied?n, olen vain u

sanoi Dolohof Denisoville, joka puolestaan teki sovinn

s? toisistaan, aukeaman ??rill?. Sekundantit, mitattuaan askeleet, tallasivat m?rk??n, syv??n lumeen painuvat j?let siit? paikasta, miss? taistelijat seisoivat, Nesvitskin ja Denisovin pystyyn pistettyihin miekkoihin asti. Miekat, jotka olivat