Kaksintaistelu

Oli kello kahdeksan aamulla - se aika, jolloin upseerit, virkamiehet ja matkustavaiset tavallisesti kuuman, tukahduttavan y?n j?lkeen uivat meress? ja sitten tulivat paviljonkiin juomaan kahvia tai teet?. Ivan Andreitsh Lajevski, laihahko, vaaleaverinen, kahdeksankolmatta ik?inen nuorimies, rahaministeri?n virkamieslakini p??ss? ja tohvelit jalassa, tapasi uimaan menness? rannalla kosolta tuttavia ja niiden joukossa yst?v?ns?, sotilasl??k?ri Samoilenkon.

Samoilenkolla oli iso p??, tukka hyvin lyhyeksi leikattu, kaulaa tuskin ollenkaan, punakat kasvot, tuuheat mustat kulmakarvat ja harmaa poskiparta; kun t?h?n viel? yhtyi turpea vartalo ja k?he? soturin basso, niin eip? ihmett?, ett? h?n vieraaseen, joka ensi kerran saapui paikkakunnalle, teki vastenmielisen vaikutuksen. Mutta kun ehti kulua pari kolme p?iv?? ensimm?isest? tutustumisesta, niin alkoivat h?nen kasvonsa n?ytt?? eritt?in herttaisilta, lempeilt?, jopa kauniiltakin. Kankeista liikkeist??n ja karkeahkosta ??nest??n huolimatta h?n oli ihmisen? s?vyis?, tavattoman hell?luontoinen, jalomielinen ja kohtelias. Kaikkia kaupunkilaisia h?n sinutteli, kaikille h?n antoi rahoja lainaksi, oli heid?n l??k?rins?, toimitteli heit? naimisiin, sovitteli heid?n pikku riitojaan, pani toimeen ulkoilmakekkereit?, joissa paistoi hiilill? lampaanliham?ykkyj? ja keitti piikkiev?kaloista mainiota kalalient?; aina h?n puuhasi ja pyysi jonkun puolesta, ja aina h?nell? oli jotakin iloitsemisen syyt?. Yleisen mielipiteen mukaan h?n oli moitteeton mies, jolla tiedettiin olevan vain kaksi heikkoutta: ensiksikin h?n h?pesi omaa hyv?syd?misyytt??n ja koetti peitt?? sit? tuimalla katsannolla ja tahallisella t?ykeydell?, ja toiseksi h?n tahtoi, ett? v?lsk?rien ja sotamiesten tuli puhutella h?nt? "ylh?isyydeksi", vaikka h?nell? oli ainoastaan valtioneuvoksen arvo.

- Vastaa minulle, Aleksander Daviditsh, yhteen kysymykseen, - virkkoi Lajevski, sittenkun he molemmat, h?n ja Samoilenko, olivat astuneet olkap?it??n my?ten veteen. - Otaksutaan, ett? olet rakastunut naiseen ja asettunut h?nen kanssaan el?m??n yhdess?; parin vuoden kuluttua sitten, kuten voi sattua, et en?? h?nt? rakasta, vaan alat tuntea, ett? h?n on sinulle vieras. Miten sin? sellaisessa tapauksessa menettelisit?

- Perin yksinkertaisesti. Sanoisin: l?hde, muoriseni, mille ilmansuunnalle halajat - ilman pitempi? puheita.

- Helposti sanottu! Mutta jollei h?nell? ole mihin menn?? Jos h?n on yksinkertainen nainen, vailla sukulaisia, vailla rahaa, jos ei osaa tehd? ty?t?…

- Siin? tapauksessa … anna h?nelle viisisataa ruplaa k?teen tahi maksa viisikolmatta ruplaa kuukaudessa - ja tyytyk??n siihen. Onhan se selv??!

- Otaksutaan, ett? sinulla on nuo viisisataa tahi kuukausittain viisikolmatta, mutta nainen, josta puhun, on ?lyk?s, hieno, ylpe? luonnostaan. Tokko ottaisit tarjotaksesi h?nelle rahoja? Ja miss? muodossa?

Samoilenko aikoi jotakin vastata, matta samassa suuri aalto hulvahti heid?n molempien ylitse, loiskahti rantaan ja vy?ryi pauhaten takaisin pienten kivien yli. Yst?vykset nousivat rannalle ja alkoivat pukeutua.

- Tietysti, onhan hankalaa el?? naisen kanssa, jota ei rakasta, - lausui Samoilenko, karistaen hiekkaa saappaastaan. - Mutta pohtikaamme asiaa ihmisyyden kannalta, Vanja. Jos asia koskisi minua, niin en ollenkaan n?ytt?isi, ett? olen lakannut rakastamasta, vaan el?isin h?nen kanssaan hamaan kuolemaan asti.

H?nen tuli ?kki? h?pe? omia sanojaan; niiden vaikutusta lievent??kseen h?n sitten virkkoi:

- Minusta on sama, vaikka ei akkav?ke? olisi olemassakaan. Lempo heid?t perik??n!

Yst?vykset pukeutuivat ja meniv?t paviljonkiin. T??ll? Samoilenko oli kuin kotonaan, ja h?nell? oli siell? omat erikoiset astiansakin. Joka aamu h?nelle tuotiin tarjottimella kuppi kahvia, korkeassa s?rm?isess? juomalasissa j??nsekaista vett? ja ryyppy konjakkia; h?n joi ensin konjakin, sitten kuuman kahvin, sitten j??nsekaisen veden, ja se lienee maistunut aika hyv?lt?, sill? n?m? juotuaan h?n sai silmiins? erikoisen kiillon, silitteli molemmin k?sin poskipartaansa ja virkkoi merta p?lyillen:

- Suurenmoinen n?ky kerrassaan!

Pitk?n, hy?dytt?miss? ja ik?viss? ajatuksissa vietetyn y?n j?lkeen, jotka eiv?t sallineet h?nen nukkua, vaan ihan kuin lis?siv?t y?n kuumuutta ja pimeytt?, Lajevski tunsi itsens? masentuneeksi ja veltoksi. Kylpy ja kahvi eiv?t tehneet h?nen oloaan paremmaksi.

- Jatketaanpa, Aleksander Daviditsh, taannoista keskusteluamme, - sanoi h?n. - Min? en tahdo peitell?, vaan puhun sinulle suoraan, kuten yst?v?lle: v?lini Nadeshda Feodorovnan kanssa ovat huonot … tykk?n??n huonot! Suo anteeksi, ett? ilmaisen sinulle salaisuuteni, mutta minun t?ytyy saada kevent?? syd?nt?ni.

Samoilenko, aavistaen mist? tulisi olemaan puhe, loi katseensa maahan ja alkoi sormillaan naputtaa p?yt??n.

- Olen el?nyt h?nen kanssaan kaksi vuotta, ja nyt on rakkauteni h?neen lopussa, - jatkoi Lajevski, - tai oikeammin, olen tullut k?sitt?m??n, etten koskaan ole rakastanutkaan… N?m? kaksi vuotta ovat olleet petosta.

Lajevskilla oli tapana keskustellessaan tarkkaavasti katsella hele?npunaisia k?mmeni??n, pureskella kynsi??n tahi likist?? sormilla kalvosimiaan. Ja nytkin h?n teki samoin.

- Min? tied?n varsin hyvin, ettet sin? voi minua auttaa, mutta puhun sinulle sent?hden, ett? meik?l?isen kovaosaisen ja liikanaisen ihmisen ainoa pelastus on puhumisessa. Minun t?ytyy tehd? tiett?v?ksi jokainen tekoni, minun on l?ydett?v? selitys ja puolustus j?rjett?m?lle el?m?lleni kenenk? hyv?ns? teorioista, kirjallisista tyypeist?, siit? esimerkiksi, ett? me, aateliset, huononemme suvustamme, ja niin edelleen… Viime y?n? esimerkiksi min? lohdutin itse?ni koko ajan ajattelemalla: ah, kuinka oikeassa on Tolstoi, kuinka s??lim?tt?m?n oikeassa! Ja minulle tuli siit? helpotusta. Todellakin suuri kirjailija! Sanottakoon mit? hyv?ns?.

Samoilenko, joka ei koskaan ollut lukenut Tolstoita, vaikka yht?mittaa oli ollut aikeissa lukea h?nen teoksiaan, joutui h?mille ja vastasi:

- Niin, kaikki kirjailijat kirjoittavat mielikuvituksesta, mutta h?n ottaa kuvattavansa suoraan luonnosta…

- Voi sent??n, - huokasi Lajevski, - miss? m??rin sivistys onkaan meid?t turmellut! Min? rakastuin naituun naiseen; h?n samaten minuun… Alussa meill? oli suuteloita, hiljaisia iltoja, lupauksia, Spencer ja ihanteita ja yhteisi? harrastuksia… Mokoma vale! Todellisuudessa pakenimme h?nen miest??n, mutta valehtelimme itsellemme, ett? pakenimme sivistyneen el?m?mme tyhjyytt?. Tulevaisuus kangasti meille seuraavanlaatuisena: aluksi Kaukaasiassa, kunnes perehdymme maahan ja ihmisiin, min? otan virastotakin ylleni ja alan hoitaa virkaa, sitten otamme kappaleen perkaamatonta maata, rupeamme tekem??n ty?t? otsamme hiess?, istutamme viinitarhan, muokkaamme pellon, ynn? muuta. Jos minun sijassani olisit ollut sin? tai tuo el?intieteilij? von Coren, olisitte Nadeshda Feodorovnan kanssa kukaties el?neet kolmekymment? vuotta ja j?tt?neet j?lkel?isillenne rikkaan viinitarhan ja tuhannen desjatiinaa maissipeltoa, jota vastoin min? tunsin itseni h?vinneeksi mieheksi jo ensi p?iv?st? l?htien. Kaupungissa on siet?m?t?n helle, ik?v?? ja ihmistyhj??; jos taas l?htee kaupungin ulkopuolelle, on siell? joka pensaan ja kiven juurella uhkaamassa skorpionit ja k??rmeet, ja taas edemp?n? ovat vuoret ja er?maa. Outoja ovat ihmiset, outoa on luonto, viljelys kurjaa - kaikki se on jotakin toista kuin turkki p??ll? k?vell? Nevskill? k?si k?dess? Nadeshda Feodorovnan kanssa ja haaveksia l?mpimist? maista. Se kysyy taistelua el?m?st? ja kuolemasta, mutta mik? taistelija min? olen? Kurja, heikkohermoinen ja ty?h?n tottumaton… Ensi p?iv?st? asti oivalsin, ett? raatajan el?m?? ja viinitarhaa koskevat ajatukseni olivat p?ty?. Mit? taas tulee rakkauteen, t?ytyy minun sanoa, ett? el?m? naisen kanssa, joka on lukenut Spenceri? ja sinun t?htesi matkannut maailman ??riin, on yht? v?h?n mielenkiintoista kuin el?m? mink? Anisan tai Akulinan kanssa hyv?ns?. Sama silitysraudan, ihojauheen ja l??kkeiden haju, samat paperik?hertimet joka ikinen aamu ja sama itsepetos…

- Silitysraudatta ei taloudessa tulla toimeen, - huomautti Samoilenko, punastuen siit?, ett? Lajevski niin avomielisesti puheli h?nelle tutusta naisesta. - Sin?, Vanja, olet t?n??n pahalla tuulella, huomaan… Nadeshda Feodorovna on erinomainen, sivistynyt nainen, sin? mainion j?rkev? mies. Tosin ette ole vihityt, - sanoi Samoilenko, katsahtaen h?mill??n p?yd?lle p?in, - mutta seh?n ei ole teid?n vikanne, ja sit?paitsi … pit?? osata vapautua ennakkoluuloista ja asettua nykyajan kannalle… Min? itse puolustan siviiliavioliittoa, ja … mutta olen sit? mielt?, ett? jos kerran olette yhteen k?yneet, on teid?n yhdess? elett?v? kuolemaanne asti.

- Ilman rakkauttako?

- Selit?n sinulle heti, - sanoi Samoilenko. - Noin kahdeksan vuotta takaperin meill? oli t??ll? asioitsijana vanha ukko, ylen viisas mies. H?nell? oli tapana sanoa: perhe-el?m?ss? on t?rkeint? k?rsiv?llisyys. Kuuletko, Vanja? Ei rakkaus, vaan k?rsiv?llisyys… Eletty?si parisen vuotta rakkaudessa on perhe-el?m?si silminn?ht?v?sti joutunut sellaiseen vaiheeseen, jolloin sinun, voidaksesi yll?pit?? tasapainoa, on pantava liikkeelle kaikki k?rsiv?llisyytesi…

- Sin? uskot asioitsijasi, tuon rahjuksen lausuntoon. Minusta h?nen neuvonsa sensijaan on mielett?myytt?. Sinun ?ij?si saattoi teeskennell?, saattoi harjoitella k?rsiv?llisyytt?, jolloin se henkil?, johon h?n ei tuntenut rakkautta, esiintyi h?nelle k?rsiv?llisyyden harjoituksissa v?ltt?m?tt?m?n? esineen?, mutta min? en ole viel? niin syv?lle vajonnut; jos minua miellytt?? k?rsiv?llisyytt? harjoitella, ostan itselleni voimistelupainot tahi vikurin hevosen, mutta ihmisen j?t?n rauhaan.

Samoilenko tilasi valkoista j??nsekaista viini?. Kun oli juotu lasi mieheen, kys?isi Lajevski ?kki?:

- Sanoppas, ole niin hyv?, mit? merkitsee aivojen pehmeneminen?

- Se on, kuinka sinulle selitt?isin … taudillinen tila, jossa aivoaine pehmenee … aivan kuin vetel?ityy.

- Voiko sit? parantaa?

- Voi kyll?, ellei tauti ole saanut kehitty? varsin pitk?lle… Kylmi? suihkukylpyj?, espanjank?rp?slaastaria… Jotakin sis?llisesti nautittavaksi.

- Vai niin… N?etk?s siis, mimmoinen on tilani. H?nen kanssaan en voi el??: se k?y yli voimieni. Niin kauan kuin olen sinun seurassasi, min? viel? sek? filosofoin ett? naureskelen, mutta kotona mieleni kokonaan lamaantuu. On niin ??rett?m?n tukala ollakseni, ett? jos minulle sanottaisiin esimerkiksi, ett? minun on viel? elett?v? h?nen kanssaan yksi kuukausi, niin on luultavaa, ett? laskisin luodin otsaani. Siit? huolimatta minun on mahdoton h?nest? erota… H?n on yksin?inen, ei osaa tehd? ty?t?, rahoja ei ole minulla eik? h?nell?… Minne h?n joutuu? Kenenk? luo menisi? En voi keksi? mit??n … Sano nyt: mit? minun on tekeminen?

- Tjaa … murahti Samoilenko, tiet?m?tt? mit? vastata. - Rakastaako h?n sinua?

- Rakastaa, sen verran kuin mies h?nen ik?iselleen ja luonteiselleen naiselle on tarpeellinen. Minusta h?nen olisi yht? vaikea erota kuin ihojauheestaan ja paperik?hertimist??n. Min? olen h?nen naiskammionsa v?ltt?m?t?n, olennainen osa.

Samoilenko joutui h?mille.

- Sin? olet, Vanja, t?n??n pahalla p??ll?, - sanoi h?n. - Et tainnut nukkua.

- Sep? se, nukuin huonosti… Tunnen yleens? voivani pahoin. P??ss? tyhjyys, syd?nt? ahdistaa, jokin yleinen heikkous… Ihan t?ytyy l?hte? karkuun!

- Minne?

- Sinne, pohjolaan. M?ntyjen, sienien, ihmisten, aatteiden pariin… Antaisin puolet el?m?st?ni, jos t?ll? hetkell? saisin jossakin Moskovan tai Tulan kuvernementissa uida joessa, palella, ymm?rr?th?n, kuljeskella sitten kolmisen tuntia vaikka kaikkein mit?tt?mimm?n ylioppilaan kanssa ja l?rp?tell?, l?rp?tell?… Ent? hein?, - kuinka se tuoksuu! Muistatko? Iltaisin kun k?yskentelee puistossa, sis?lt? kuuluu pianonsoittoa, kuulee junan tulevan… Mielihyv? saattoi Lajevskin naurahtamaan, h?nen silmist??n herahtivat kyynelet, ja salatakseen ne h?n paikaltaan nousematta kurottautui ottamaan tulitikkuja viereiselt? p?yd?lt?.

- Min?p? en ole kahdeksaantoista vuoteen k?ynyt Ven?j?ll?, - sanoi Samoilenko. - Olen unohtanut, millaista siell? onkaan. Mielest?ni ei ole ihanampaa maata kuin Kaukaasia.

- On er?s Vereshtshaginin taulu: mahdottoman syv?n kaivon pohjalla n??ntyv?t muutamat hengilt? tuomitut vaivoihinsa. Juuri semmoiselta syv?lt? kaivolta minusta n?ytt?? ihana Kaukaasiasi. Jos minun olisi valittava kahdesta: olla nokikolarina Pietarissa tahi t?k?l?isen? ruhtinaana, niin valitsisin edellisen toimen.

Lajevski vaipui mietteisiin. Silm?illess??n h?nen kumaraista vartaloaan, yhteen kohti t?hyst?vi? silmi??n, kalpeita, hikisi? kasvojaan ja kuopalle painuneita ohimottaan, pureskeltuja kynsi? ja tohvelia, joka riippuen kantap??st? lonkollaan j?tti huonosti parsitun sukan n?kyviin, Samoilenkon tuli h?nt? s??li, ja kaiketikin sent?hden, ett? Lajevski muistutti h?nen mielest??n avutonta lasta, h?n kysyi:

- El??k? ?itisi?

- El??, mutta me olemme huonoissa v?leiss?. H?n ei voinut antaa minulle anteeksi t?t? rakkausjuttua.

Samoilenko oli hartaasti mieltynyt yst?v??ns?. H?n n?ki Lajevskissa hulivilin, ylioppilaan, hyv?laatuisen nuoren miehen, jonka kanssa sopi sek? ryyp?t? ett? nauraa makeasti ja haastaa suoraan syd?mest?. Se, mit? h?n k?sitti Lajevskista, ei h?nt? ollenkaan miellytt?nyt. Lajevski naukkaili aika lailla, silloinkin kun ei olisi sopinut, pelasi korttia, halveksi virkaansa, eli yli varojensa, k?ytti puheessaan usein s??dytt?mi? lausetapoja, kulki kadulla tohvelit jalassa ja riiteli syrj?isten kuullen Nadeshda Feodorovnan kanssa - ja se oli Samoilenkolle vastenmielist?. Mutta se, ett? Lajevski oli opiskellut filologisessa tiedekunnassa, tilasi kahta paksua aikakauskirjaa, puhui usein niin oppineesti, ett? vain harvat h?nt? ymm?rsiv?t, vietti yhdysel?m?? sivistyneen naisen kanssa - t?t? kaikkea Samoilenko ei ymm?rt?nyt, mutta se miellytti h?nt?, ja h?n piti Lajevskia suuressa arvossa, itse?ns? ylemp?n?.

- Viel? yksi seikka, - sanoi Lajevski pudistaen p??t??n. - Mutta se olkoon vain meid?n kesken… En ole ilmaissut sit? Nadeshda Feodorovnallekaan, joten muista pit?? hampaittesi takana… Sain toissa p?iv?n? kirjeen, jossa ilmoitettiin h?nen miehens? kuolleen aivojen pehmenemiseen.

- Hyv?inen aika … huokasi Samoilenko. - Miksi sit? h?nelt? salaat?

- Kirjeen n?ytt?minen h?nelle merkitsisi samaa kuin l?hde pois kirkkoon vihille. Mutta ensin ovat v?limme suoritettavat. Sittenkun h?n on tullut huomaamaan, ett? yhdysel?m?mme jatkuminen on mahdotonta, n?yt?n h?nelle kirjeen. Silloin se ei en?? ole vaarallista.

- Tied?tk? mit?, Vanja? - sanoi Samoilenko, ja h?nen kasvoilleen tuli ?kki? surullinen, rukoileva ilme, kuin h?n olisi ollut aikeissa pyyt?? jotakin hyvin suloista ja pel?nnyt saavansa kielt?v?n vastauksen. - Nai sin? h?net.

- Mink? t?hden?

- T?yt? velvollisuutesi t?t? vieh?tt?v?? naista kohtaan! H?nen miehens? kuoli pois, joten siis itse kaitselmus ik??nkuin viittaa sinulle, mit? on teht?v?!

- Kummallinen ihminen, pit?isih?n sinun k?sitt??, ett? se on mahdotonta. Yht? halpamaista ja ihmisarvoa alentavaa on naida ilman rakkautta kuin toimittaa jumalanpalvelusta, jos puuttuu uskoa.

- Mutta se on velvollisuutesi!

- Miksi min? olisin velvollinen? - kysyi Lajevski kiihtyneen?.

- Siksi, ett? sin? houkuttelit h?net miehens? luota ja otit h?net vastuullesi.

- Olenhan sanonut jo ihan selv?sti: min? en rakasta!

- Kun et rakastane, niin pid? kunniassa, palvo…

- Pid? kunniassa, palvo … matki Lajevski. - Kuin mit?kin abbedissaa… Sin? olet huono psykologi ja fysiologi, jos luulet, ett? naisen kanssa el??ksesi selviydyt yksist??n kunnioittamisella ja palvomisella. Naiselle on ennen kaikkea tarpeen makuuhuone.

- Vanja, Vanja … nuhteli Samoilenko h?mill??n.

- Sin? olet vanha lapsi, teoreetikko, min? sen sijaan nuori ukko ja k?yt?nn?n mies, me emme milloinkaan opi ymm?rt?m??n toisiamme. Parasta kun lopetamme koko keskustelun… Mustaa! - huusi Lajevski viinurille, - paljonko olemme velkaa?

- Ei, ei, - virkkoi tohtori h?t?isesti ja tarttui Lajevskin k?sivarteen. - Min? maksan t?m?n. Min?h?n tilasinkin. Merkitse minun laskuuni! - huusi h?n Mustaalle.

Yst?vykset nousivat ja l?htiv?t ??nett?min? astumaan rantakatua pitkin. Puistikkokadulle k??ntyess??n he pys?htyiv?t ja puristivat j??hyv?isiksi toistensa k?tt?.

- Te, herrat, olette liiaksi hemmoiteltuja! - huokasi Samoilenko. - Sinulle on kohtalo l?hett?nyt nuoren, kauniin, sivistyneen naisen, ja sin? pyrit h?nest? eroon; jos minulle Jumala sen sijaan antaisi vaikka kierokylkisen mummon, kunhan olisi lempe? ja hyv?luontoinen, niin olisinpa onnellinen! El?isin h?nen kanssaan viinitarhassani ja…

Samoilenko huomasi viimeisen lausumansa sopimattomaksi ja lis?si:

- Hommailisihan se velho siell? edes teekeitti?t? kiehumaan!

Heitetty??n Lajevskille hyv?stit h?n l?hti astumaan puistikkokatua pitkin. Kun h?n jykev?n?, kasvoilla ankara s?vy, yll??n lumivalkoinen palttinamekko, jalassa huolellisesti kiilloitetut saappaat, r?yhist?en rintaansa, jolla koreili Vladimirin t?hti nauhoineen, asteli pitkin katua, oli h?n hyvin mieltynyt omaan itseens? ja h?nest? n?ytti, ett? koko maailma mielihyvin katseli h?nt?. P??t??n k??nt?m?tt? h?n katsoi sivuilleen ja huomasi, ett? puistikkokatu oli hyv?ss? kunnossa, ett? nuoret kypressit, kumipuut ja rumat, kuivankituliaat palmut olivat sangen kauniita ja lupasivat vastaisuudessa levitt?? taajaa varjoa, ett? tserkessit ovat rehellist?, vieraanvaraista kansaa. "Kumma, ettei Lajevskia miellyt? Kaukaasia", ajatteli h?n, "varsin kummallista". Samassa tuli vastaan viisi sotamiest? pyssyt olalla, tehden h?nelle kunniaa. Oikealla puolen puistikkokatua kulki jalkak?yt?v?? my?ten er??n virkamiehen rouva poikansa, lukiolaisen, seurassa.

- Maria Konstantinovna, hyv?? huomenta! - huusi h?nelle Samoilenko, herttaisesti hymyillen. - K?vittek? uimassa? Ha-ha-haa… Terveiseni Nikodim Aleksandritshille!

Ja h?n asteli edelleen, hymyillen yh? herttaisesti; mutta n?hdess??n sotilasv?lsk?rin tulevan vastaan h?n ?kki? rypisti kulmansa, pys?ytti v?lsk?rin ja kysyi:

- Onko sairaalassa ket??n?

- Ei ket??n, teid?n ylh?isyytenne.

- Kuinka?

- Ei ket??n, teid?n ylh?isyytenne.

- Hyv?, saat menn?…

Huojutellen mahtavasti ruumistaan h?n suuntasi askelensa vesimyym?l?lle p?in, jossa p?yd?n takana istui grusialaiseksi itse??n mainitseva vanhahko, lihava juutalaisakka, ja lausui t?lle niin kovaa, kuin olisi komentanut kokonaista rykmentti?:

- Olkaa hyv?, antakaa minulle soodavett?!